lauantai 4. joulukuuta 2010

Joulutunnelmaan virittäytymistä

 Kuvaaja: Noora Laine

Ihan aluksi kuva Polgarasta Turokissa, kun viime postauksesta jäi sellainen puuttumaan. Harmitti jälkikäteen kun ei omaa kameraa tullut käytettyä, mutta onneksi Polgara oli osunut silti kameran eteen! Naamiokissa.kuvat.fi -sivuilla on lisää kuvia Polgarasta ja monesta muusta ihanasta neloskategorian kissasta.

Sitten seuraavaksi hieman joulukoristeasiaa. Kysymys kuuluu: mikä näistä ei kuulu joukkoon, eli mikä koriste ei sovi kissakotiin? (Tai siis ei sopinut meille..)

Klikkaa isommaksi.
  • 1) Kynttelikkö
  • 2) Ulkovalot
  • 3) Sisäjouluvalot
  • 4) Kynttilänjalka ilman kynttilöitä
  • 5) Lyhty
  • 6) Ulkoroihu
  • 7) Narun varassa roikkuva lintu
  • 8) Joulukalenteri
  • 9) Itsenäisyyspäivän lippuköynnös
Jos haluat vastata (toivottavasti!), vastaa ensin kommentteihin ja kurkkaa vastaus sitten täältä. Muut yllämainituista ovatkin sitten kivoja esimerkkejä onnistuneista kissaturvallisista koristeista oikein aseteltuna (tarpeeksi ylös, johdot piiloon teipattu.. toki kissoista ja kodeista riippuen turvallisia on sitten enemmän ja vähemmän ;) ) Joulukuusi on vielä harkinnassa, kysymys lienee eniten siitä jaksaako sitä nostella koko ajan pystyyn vai ei..

Ja nyt kun jouluasioista puhutaan, niin Aslanilla olisi vielä joulupukille lahjatoive:

Voisitko joulupukki tuoda minulle uuden talvihaalarin? Tämä edellinen on käynyt pikkaisen pieneksi.. Olen ollut oikein kiltti poika koko vuoden enkä ollenkaan tuhma! Terveisin Aslan.

Aslan kokeilemassa lumia viime kuun puolivälissä. 

 Ei ollut kovin pitkä ulkoilu, jostain kumman syystä :D Kaksi muuta eivät lumia ole tälle talvelle kokeilleetkaan. Aslanilla on mäyräkoiran puku, joka on siis näemmä hieman väärin mitoitettu pitkälle pojalle..

9 kommenttia:

Hra Mäykynen kirjoitti...

Arvasin nro 9, sillä meillä ei tuollaista lippuköynnöstä voisi pitää ikkunassa, sillä ainakin Elli rämppäisi sitä tauotta :) Nro 7 voisi kokea saman kohtalon, jos sitä jotenkin yltäisi tassuttelemaan. Kieltämättä kynttilänjalka kokisi täällä todennäköisesti samanlaisen kohtalon kuin teillä ja sähkökynttilöitä en ole viitsinyt edes kokeilla, koska eivät ne kuitenkaan ikkunalla pysyisi. Joulukalenteri tosiaan revittäisi meillä silpuksi, jos kissat siihen vain pääsisivät käsiksi. Joten meidän joulukoristeet on hmmm... Niin niitä ei tosiaan olekaan ;) No juuri ennen joulu pitää kyllä jotain yrittää ja katsotaan sitten miten käy.

Joulukuusi on meilläkin vielä harkintalistalla. Mäykysen kanssa se on jo kokeiltu ja toimivaksi todettu - vain pari alaoksien palloa koki räsähtävän lopun. Elli + kuusi -yhdistelmä sen sijaan voi olla huono. Neidin on pakko päästä hyppäämään kaikkialle ja kuusi tuskin olisi poikkeus.

Elina V. kirjoitti...

Vastaan 9 narun varassa roikkuva lintu. Meillä viime jouluna Ronja säksätti kuusenkoristelinnuille, kunnes ne oli pakko kiivetä kiskomaan sieltä alas (siis hän itse suoritti kiskomisen).

Kuusi on meillä toiminut kattoon sidottuna (katossa on erillinen koukko sitä varten). Fedja on tehnyt pari syöksyä siihen, mutta kattonaru on pitänyt. Nexu on nähnyt kuusen vain vanhemmillani viime jouluna. Silloin se ihme kyllä sai jäädä rauhaan. Tosin kissahan oli silloin viimeisillään tiineenä...saa nähdä mitä tänä vuonna kuuselle käy, kun pennut ovat jo mahan ulkopuolella...

Unknown kirjoitti...

Ykkönen ja nelonen pusketaan aina ohimennen kumoon/tiputetaan. Vastaan kuitenkin kuutosen, koska siinä on ohutta ähköpiuhaa, kaikkien kissojen lempparia.

luolaleijona kirjoitti...

[SISÄLTÄÄ PALJASTUKSIA, älä lue jos olet vasta vastaamassa :)]

^ Tarkoitit varmaan kolmosta (sisäjouluvalot)? Myönnän että sitä pelkäsin itsekin eniten, kunnes keksin työntää valot lasipurkin alle piiloon ja teipata jäljelle jääneen johdon niin tiukasti seinälistaan että vapaata johtoa on vain 10cm. Sama homma ulkovalojen kanssa, joiden johto on sisällä :)

Lippuköynnös on niin korkealla että saisivat kasvattaa siivet jotta se revittäisiin alas, tosin rodun tuntien on sekin mahdollista ;D Ja ainahan voi kiivetä verhoa pitkin, ainakin teoriassa. Ihme kyllä lintu on saanut olla rauhassa, mikä on tosiaan mysteeri. Kynttilänjalan kanssa oli toiveet korkealla kun kynttelikkökin on pysynyt pystyssä, mutta toive oli turha, jalka kesti alle minuutin :P

Sirpa kirjoitti...

Meille soveltuisivat vain ulkovalot, ulkoroihu ja sisäkoristeista kynttilä lyhdyssä, tarpeeksi korkealle sijoitettuna. Muovikuusi on täällä kaatunut yleensä vähintään kerran joulussa, Kollon toimesta. :)

Nunt kirjoitti...

Sisätiloissa johdolliset tavarat ovat vaaravyöhykkeellä, joten 1 ja 3 eivät käy meille. Kaikki seisova pusketaan nurin, joten pois jätetään myös 4 ja 5. Narut nyt ovat kivoja aina, joten pois raakataan myös 7 ja 9. Joulukalenterissa on pahvia, jota on kiva syödä, joten jätetään sekin pois. Ulkovalotkin ovat tarkemmin ajatellen vaaravyöhykkeellä, pääseehän meidän kissa ulos. Ulkoroihuja ei uskaltaisi käyttää ihan vaan siksi, että meillä on tosi tuulista lähes aina.

Kappas. Meillä ei siis ole joulukoristeita... Isäntä on toivonut kuusta ja olenkin siltä tiedustellut, kuka sitä kuusta vahtii sillä välin, kun me ollaan töissä ja mitäköhän siihen kuuseen uskaltaisi ripustaa? Ei sähkökynttilöitä ainakaan.

Kyl kissat ovat kivoja...

PS. Mä en tykkää joulusta, joten en välitä.

PPS. Viime jouluna ihmettelin, miksi isäntä oli murennellut joulukeksejä (norjalainen juttu) pöydälle kulhosta. Ei kuulemma ollut... Meillä ei siis myöskään voi unohtaa mitään syötäväksi kelpaavaa pöydille.

Tiina ja Marleena kirjoitti...

Veikkaamme narun varassa roikkuvaa lintua ja lippuköynnöstä -meillä ainakin hyökättiin heti verhoissa roikkuvan enkelihärpäkkeen kimppuun... Onnea muuten Polgaralle ensimmäisestä sertistä, siitä on tullut todella kaunis nuori neiti. Lohdutukseksi tuomarin kommenttiin voimme sanoa, että meidän Sunalla on vielä isompi pastamaha ;)

Satu kirjoitti...

meillä lähes kaikki nuo kokisivat karmean kohtalon :D

luolaleijona kirjoitti...

Pakko myöntää että olen kyllä melko ihmeissäni että noinkin paljon pystyy pitämään koristeita. Meillä taitaa olla itämaisiksi aika kiltit tapaukset :D Esim. kynttelikköön ei olla kiinnitetty mitään huomiota, eikä lippuköynnökseenkään. No Polgara söisi johdot suihinsa jos olisi hoksannut ne, mutta onneksi ei ole tajunnut kun ovat hyllyjen ym takana piilossa tai teipattu listoihin jne. Ja pojat mussuttaisivat köynnöksen jos se olisi niiden ulottuvilla.

Kiitos onnitteluista, Tiina ja Marleena :)