maanantai 31. toukokuuta 2010

Jotain itämaista

Tällä kertaa jotain ei-niin kissamaista asiaa. Törmäsin kivoihin kuviin vanhoista lemmikeistämme, ja ajattelin että ainakin kissalukijoita voisi kalasoppa kiinnostaa ;) Täällä pohditaan laitetaanko viimeinenkin akvaario pois (mikä on ollut tarkoitus tehdä jo yli vuosi eli edellisestä muutosta asti) vai vieläkö sinne viitsisi uuden lajiston laittaa. Nyt siellä on lähinnä pohjakaloja, eli pari nuoliaista ja siaminpiikkisilmää sekä se yksi pakollinen partamonni. Lisäksi siellä asustelee muutama marmoririhma, omaa tuotantoa. Naaraita taitavat olla kaikki. 

Kissathan meillä on thaimaalaista alkuperää, itämaiset lyhyt- ja pitkäkarvat niinkuin nykysiamilaisetkin kun on kaikki jalostettu Thaimaasta tuoduista siamilaisyksilöistä. Tässä kalasoppamuistinvirkistysretkelläni muistin, että sieltä suunnaltahan nuo nuoliaiset ja piikkisilmätkin taitavat olla :) Ai niin ja onhan meillä tulipyrstö nimeltään Haades, Thaimaasta senkin laji kotoisin. Marmoririhmat  (kaikki rihmakalat?) taas ovat alunperin riisipeltojen asukkeja, eli itämaisia nekin. Näiden vielä elossa olevien marmoripoikasten emo oli väitetty idäntuonti, isä taas suomessa kasvanut miekkonen. Joskus kun meillä oli vielä 60- ja 100l pikkuakvaariot (eivät mahtuneet tänne asuntoon), oli meillä myös hunajarihmoja ja huulirihmoja, joskaan ei yhtä aikaa. Kutevia haaremeita molemmat. Löysin kivat kuvat huulirihmojen kudusta, tässäpä vähän kalojen pesäpuuhia kissaihmisille =)

Huulirihmakoiras rakentaa ensin kuplapesän, jonka alle se houkuttelee naaraan.

Vasemmalla koiras, oikealla naaras.

Kutua. Kuva on eri pesimäkerralta kuin aiempi kuplapesä, tästä versiosta on koiraalta unohtunut kuplat pois.

Alle 1vko vanhoja poikasia

Tässä kuvassa näkyy suuremmaksi klikkaamalla rinkuloituna alle 2-viikkoinen poikanen.

6vko

8vko

9vko

Tällaisia otuksia :) Akvaariot on enemmän tuon miehen alaa kuin minun, mutta noista hunaja- ja huulirihmakaloista olen kyllä tykännyt kovasti. Itämaiset on parhaita ;) Huulirihmojen poikasista yksi taisi aikoinaan selvitä ensimmäisestä muutosta, mutta toinen muutto oli sille sekä hunajarihmoille liikaa. Aikuisille huulirihmoille taas tuli vesipöhö monta vuotta sitten kesähelteillä, herkkä laji (tämä oranssi värimuoto) kun ovat.

Ps. viimeksi eilen Polgaraa harmitti kovasti, kun se olisi halunnut uimaan kalojen kanssa eikä sitä päästetty. Pojat ovat aikoinaan oppineet että akvaarioon hyppääminen ei ole kivaa, mutta Polgarasta en ole varma mitä mieltä se uimisesta olisi.. neiti kun tuntuu olevan vesileikkien perään muutenkin.

2 kommenttia:

Lendi kirjoitti...

Meillä ei varmaan akvaario pysyisi kasassa hetkeäkään :D Gaston vähän kävisi "pyydystämässä" kaloja lasin läpi ja voisi olla sotkuinen lopputulos ;)
Minulla on kyllä ollut kolme akvaariota aikoinaan ja kovasti tykkäsin puuhastella niiden kanssa.

luolaleijona kirjoitti...

Aika vahva tankki saisi varmaan olla :D Meillä akvaarion päällinen on kissojen nukkumapaikkana, lamppu lämmittää mukavasti :) Minulla on ollut "aina" kissoja ja isännällä "aina" akvaarioita, joten meillä on sitten molempia. Onhan noiden kanssa kiva touhuta ja varsinkin noista rihmakaloista tykkään kovasti, joskin isäntä taitaa laittaa seuraavaksi (seeprakirjo)ahvenia.