perjantai 4. joulukuuta 2009

Kissakuvahaaste 124: Oma tila

No nyt tulee jo kiire jos halutaan vielä mahtua mukaan tämänkertaiseen kissakuvahaasteeseen. Aiheena on oma tila. Meille tämä ei ole mikään maailman luonnonmukaisin aihe, sillä meillä ei oikeastaan tunneta käsitettä oma tila. Sitä ei tässä asunnossa harrasta kissat eivätkä nykyisin ihmisetkään - yritäppäs vain kuvitella vaikka wc-käyntiä tai verkkopankissa asiointia ilman kissaa - ei tule onnistumaan!

Ei kyllä tarvitsekaan, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin vieressä kiehnäävä ja huriseva kissa jonka kuuluu omasta mielestään työntää nenänsä joka asiaan :) Pojat kiehnäävät myös toistensa kyljessä ja nukkuvat vierekkäin (oikastaan pikemminkin päällekäin). Pientä mieltymystä nukkumapaikkojen suhteen silti on, ja vaikkei niitä voi sanoa poikien omaksi tilaksi ovat ne ehkä lempipaikkoja. Yksiä monista.





Aslanin oma tila on makuuuhuoneessa, sängyn jalkopään vieressä olevan lipaston päällä. Aslan omi siihen unohtuneen roskikseen menossa olleen petarin itselleen ja tykästyi paikkaan niin kovasti että alkoi nukkumaan siinä ison osan päiväunistaan. Pojat nukkuvat yönsä tässä vierekkäin - ennen kuin Aslan keksi tämän pedin, ne nukkuivat sängyssä jalkopäässä, joten allekirjoittanut ei ehkä ole pesästä ihan 100% mielissään ;)



Raichun oma tila on taas Ikean prinsessaeltta joka on akvaarion lamppujen päällä. Lämmin ja suojaisa paikka, josta voi kuitenkin tarkkailla mitä olohuoneessa puuhataan. Raichu osaa laskostella teltan katon kuin rättikattoauton kuomun, mistä taidosta se tuntuu olevan kovin ylpeä. Raichu on myös hieman mustis pesästä, sillä jos Aslan nukkuu siellä, on Raichun aina ängettävä mukaan tai vähintäänkin rutattava katto ala-asentoon mistä Aslan taas ei pidä. Yleensä pesässä kuitenkin nukutaan sulassa sovussa silloin kun siellä on molemmat, vaikkakin todennäköisintä päiväuniaikaan on löytää sieltä vain Raichu. Teltan sisällä on kattipuodin ihana luksuskatti.

Ei kommentteja: