tiistai 2. maaliskuuta 2010

Luolaleijonan klaani maailmalla

Klikkailin pari viikkoa sitten itseni Pienen pimpulan matka -blogista löydetyn kommentin kautta Ikea Hacker -blogiin, missä on kymmeniä erilaisia tapoja muokata Ikean huonekaluja lemmikeille ja muutenkin. Suurin osa ideoista oli lukijoiden lähettämiä ja olimme vasta saaneet oman kiipeilyhyllymme valmiiksi, joten ajattelin jakaa sen myös ulkomaalaisille kissanomistajille. Teksti löytyy täältä:

Ilmeisesti tätä kautta myös Moderncatin sivustolta löydettiin meidän englanninkielisille kotisivuille, mistä pyydettiin myös julkaisulupaa. Tottakai annoin! Moderncat on ihan mahtava sivusto! Eli jonkinlainen kuvaus hyllystä on tulossa myös tänne (muokkaan linkin kunhan teksti ilmestyy):

Suomalaisillekin nettisivuille meidän kotisivujen tekstiä on luvalla levinnyt, sillä minulta kysyttiin saisiko InCatin sivuille liittää tekstin kokemuksistamme kissan astmasta. Teksti on kirjoitettu sitä varten että siitä olisi hyötyä muille astmakissojen omistajille, joten tietenkin sen sai liittää sinnekin. InCatin terveysosio löytyy täältä:

Kaikenlaista kissajuttua sitä onkin tullut viimeaikoina kirjoiteltua ;) Myös kotisivujen päivitys olisi edessä, tekstit ovat auttamattoman vanhoja ja varsinkin englanninkielinen puoli on ollut koskematta melkein vuoden. Eiköhän tuohon englanninkielisten sivujen päivitykseen tullut nyt vähän lisämotivaatiota ja suomenkielisten tekstien tuottaminen jatkunee entisellään, bloggaaminen kun vain on kivaa. Kun muilta kissanomistajilta saa inspiraatiota ja välillä hieman patistustakin toteuttaa asioita kirjoittamisen ja valokuvaamisen lisäksi, on addiktio aikalailla valmis.

-----

A short extract also in English this time since I have links to some foreign websites. A few weeks ago I found an awesome blog, the Ikea Hacker and posted an idea about converting a small shelf to a cat climbing rack there. Recently I got a message from Moderncat, they'd also like to use the idea. I'm thrilled about it, since I love Moderncat. The third link is to a Finnish cat association's website (www.incat.fi) where they have a text I've written about coping with feline asthma. A translation of the text in English will be coming soon to our own website: http://clanofthecavelion.nettisivu.org.

Just an ancient picture of our boys as kittens to finish off with. The kettle was to relief Raichu's asthma caugh before we got him diagnosed and started on his medicine. Never leave a cat alone with a kettle of hot water!

Lopuksi ikivanha kuva pojista pentuina. Ennen kuin Raichun astma diagnosoitiin koetimme helpottaa sen yskää vesihöyryllä. Älä jätä kissaa koskaan yksin kattilan kanssa!

12 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Ooh! Te ootte julkkiksia. Toivottavasti ei pyöri liikaa ihailijoita ja paparazzeja ikkunoista kurkkimassa :)

luolaleijona kirjoitti...

^pitäisiköhän sulkea verhot xD

Itseasiassa tuolta löytyi muitakin blogituttuja, Maunon ja Epun hieno wc-kaappi muunmuassa =)

Jenni kirjoitti...

Pitää kehua, että meiltäkin pyydettiin pahvitalokuvia talokauppaan, tosin en ole huomannut, että kuvia olisi käytetty. Kaikki blogikissat ovat julkkiksia. :) Ja ai niin, Cisun kuva on valjaiden valmistajan sivuilla!

Elina V. kirjoitti...

Hienoa että hyvät jutut leviävät! Ihanaa että annatte hyvän kiertää :)

luolaleijona kirjoitti...

Laita Jenni linkkiä valjasvalmistajan sivuille :) Sekä talokaupan jos ilmestyvät? Meidän pojat olisivat kyllä huonoja valjasmalleja, pitäisi ilmeisesti teettää niille jotkut erikoisvänttiset kun viime kesänä molemmät näyttivät että kyllä niistä(kin) irti pääsee :/

Elina: onhan se kiva että kiertää, ja tuolla IKEA hackerin sivuilla monilla oli jo ollut parannusehdotuksiakin :D Minulla on muuten vieläkin ne paremmat kuvat ottamatta, mutta muistuta jos tarvitset sellaisia niin kuvaan.

Lendi kirjoitti...

Joo, olette kyllä aika julkkiksia :D Kohta on seiska päivää lehdessä kuva, miten "Raichu kyykisteli pöntöllä" xD

Mutta siis oikeesti, tosi kiva kun hyvät jutut leviää!!!!

luolaleijona kirjoitti...

^ kröhm.. tätä en sitten sano ääneen, mutta.. (Aslan on ollut seiskassa) ;p

Jenni kirjoitti...

Tuolla kissagallerian alanurkassa, juuri ennen kaneja askeltaa meidän tomera Cisu viime keväänä, ihan ekoja pitkiä metsävaelluksia: http://www.arjasart.fi/
Oi että odotan valjastelusäitä, metsälenkit olivat niin riemukkaita sekä Cisulle että ulkoiluttajalle. Toivotaan, että Totokin innostuu tänä keväänä metsämieheksi.

Miksi ja miten Asln on ollut Seiskassa?!??! :)

Jenni kirjoitti...

Siis Aslan. Tuo yllättävä Seiska-uutinen vei ilmeisesti minulta kirjoitustaidon. :D

luolaleijona kirjoitti...

^^ Niinpäs olikin =) Cisulla on tyylikkään väriset vänttiset.

Heh, ei mitään "kissa pelasti pikkuvauvan tulipalosta" -juttuja sentään ;D Viime kesänä tuli mainosseiskoja postiluukusta ja näytti olevan Mainioin Mirri 2009 -kilpailu, pistettiin läpällä Aslanin kuva sinne ja ykeisöäänestykseenhän se meni :D Ei voittanut kuitenkaan, voittaja taisi olla kotikissa. Kuva oli muistaakseni tämä: http://i287.photobucket.com/albums/ll158/shamaani87/kissat/IMG_5750.jpg

Jenni kirjoitti...

Kyllä toi on sen verran mainio mirri, että olisi pitänyt sijoittua!

Cisulle oli helppo valita valjaat, mutta sitten kun tuli toinen samanvärinen harmaaherra, niin mietittiin hetki. Tottis sai sitten oliivinvihreät valjaat. Flexeissä ei ole värikoodeja. :)

luolaleijona kirjoitti...

On Aslan maailman mainioin mirri ja niin on Raichukin, mutta toisaalta veikkaan että kaikille se oma on maailman ihanin ;) Ja jos joku muu pitää valita niin sitten joku joka on mahdollisimman paljon oman kaltainen <3

Aslanilla on ruskeat vänttiset ja Raichulla valkeat. Raichukin oli joskus valkoinen.. siitä saa kivan muistutuksen joka kerta kun laittaa valjaat päälle, meidän mustiainen on kyllä tummunut ;D Mutta kevättä ja valjastelukelejä odotetaan täälläkin jo malttamattomana.