perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kun Polgarasta tuli narkkari.

Eli siitä, kuinka hankalaa kissakodissa on pitää yrttejä.

Cattus addictus

Tältäkö näyttää hämärien katujen huumeriippuvainen narkkari? Ilmeisesti. Polgara on aina ollut perso ruoalle ja kaikenlaiset yrtitkin ovat kelvannet hieman liian hyvin koko porukalle. Isännän chilinkasvatus on jokaisella kerralla tyssännyt siihen, että taimet ovat uponneet parempiin suihin. Talon isäntä onkin alkanut kehittämään patenttiratkaisua ongelmaan, mutta siitä ehkä joku toinen kerta.

 Salvia officinalis

Tällä viikolla eräs päivä toimme kotiin nipun salviaa. Laskin nipun pöydälle ja aloin riisumaan ulkotakkia. Muutamassa sekunnissa, kun en vahtinut nippua, Polgara oli jo ahminut lehtiä suihinsa. Eipä siinä muuta, kuin äkkiä googlettamaan, kuinka vaarallista salvia on kissoille. 

Salvia officinalis

Google tiesi kertoa, että mintunsukuista salviaa on käytetty vuosituhansia mm. rauhoittavana lääkkeenä. "Salvia ehkäisee syljen, maidon ja hien eritystä, supistaa limakalvoja, lievittää kouristuksia ja rauhoittaa. Rosmariinihappo ja salviaöljy ovat antiseptisiä ja tulehduksia torjuvia. Salvia tuhoaa laaja-alaisesti elimistössä taudinaiheuttajina toimivia sieniä, viruksia ja bakteereita. Saponoginit lisäävät eritystä keuhkoputkien rauhasissa, jolloin lima ohenee. Salvia lisää sapen eritystä, edistää ruoansulatusta ja rasvaisen ruoan imeytymistä, lievittää ilmavaivoja ja on ulostavaa. Sillä on kohtua stimuloivaa vaikutusta ja se alentaa verenpainetta. Se saattaa alentaa veren sokeria eli sillä on hypoglykeemistä vaikutusta. Tanshinonit rauhoittavat keskushermostoa." Lähde.

Hienoa. Meillä on täällä nyt rauhoittaviin koukuttunut naaraskissa. Isäntä teki samana iltana itselleen munakkaan johon laittoi hieman yrttiä mausteeksi (en kysynyt, oliko hyvää), ja Polgara kulki hänen perässään tämän näköisenä: 

 Cattus addictus kerjäensis

Yrtti joutui nopeasti pimeään kaappiin kuolemaan. Toivottavasti tuo isäntä saa patenttiratkaisunsa kehitettyä pian, sillä yrttien pitämisestä tässä huushollissa tuli juuri entistäkin hankalampaa.



Pojatkin halusivat kameran eteen tervehtimään blogi-ihmisiä ja -kissoja. Tänään on hämärä ja pilvinen päivä ainakin täällä Turussa, joten siksi valoon tuijottavat kasvot ja pimeät kuvat tällä kertaa.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Oho hups.

On päässyt vierähtämään 8kk ja 7 päivää siitä, kun täällä blogissa on viimeksi ollut eloa. Oho hups. Ollaan me täällä hengissä vielä kaikki, ja voidaan vieläpä oikein hyvin. Aslan ja Raichu ovat molemmat kolmevuotiaita poikia, jotka viihtyvät paljon sylissä ja nauttivat huomiosta. Polgarakin on jo kaksivuotias aikuinen naaras, josta tuli viime vuoden puolella CH.


Blogitauon syy ei liittynyt kissoihin, vaan syynä olivat kirjurin omat henkilökohtaiset kiireet. Viime vuonna ja osittain tämänkin vuoden puolella tuli kirjoitettua yksi kappale graduja, ja minulla se näköjään vaati bloggaamisen ym. foorumeilla suoritetun nettielämän sekä useimpien muidenkin harrastusten (kuten valokuvaamisen) totaalista lopettamista. Kissaparatkin ovat kärsineet agilityn ja naksutuskoulutuksen vähäisyydestä tänä aikana, vaikka niiden kanssa on tietenkin vietetty muuten paljon aikaa. Lisäksi tässä tauon aikana on ollut muita aikaa, suunnittelua ja energiaa vieviä tapahtumia, kuten mm. ihmishäät. Gradu on kuitenkin nyt kansissa, joten Luolaleijonan oppivelvollisuus julistettakoon täten suoritetuksi.


 Luolaleijonan klaanin jäsenet ajattelivat palata tuon viime vuoden koetuksen jälkeen nyt takaisin blogimaailmaan, joten toivottavasti täällä joku vielä muistaa meidät! Seuraava näyttelykin on jo ensi viikonloppuna 17.-18.3. Turokissa, jossa tuomarin pöydällä käy molempina päivinä pyörähtämässä neiti Polgara. Seuramiehenä Polgaralla on lauantaina Aslan ja sunnuntaina Raichu (tai sitten toisinpäin). Pojilla on noin puolentoista vuoden tauko näyttelymaailmasta, joten saa nähdä kuinka ne nykyisin näyttelyhalliin suhtautuvat - vaikeinta lienee sillä yksin kotiin jäävällä kissalla. Tervetuloa pistäytymään häkillä, jos olette paikalla!