lauantai 24. heinäkuuta 2010

Polgara puoli vuotta!

 Leijonanaaras <3

Poltsu Polgarainen (ja vähintään kolme 'ainen' -loppuista nimeä perään hetkestä riippuen) on kasvanut hujauksessa isoksi tytöksi. Huomenna 25.7. Polgara täyttää jo puoli vuotta! Onhan se vielä melko pieni ja ihan pentunenkin vielä, mutta silti ajan kuluminen jaksaa vain yllättää. Missä välissä siitä tuli jo "noin" iso?! :)

 Rapsurapsurapsu kiitoooos!

Puolivuotispäivän kunniaksi Polgara sai viikolla jo ensimmäiset juoksunsakin. Varsinaista juoksua kesti vain 2 ja puoli päivää siitä kun tajusin missä mennään (joskin jonkinnäköistä omituisuutta oli ilmassa jo useamman päivän ennen juoksun alkua), joten tällä kertaa päästiin helpolla. Katsotaan mitä tuleman pitää ;) Sen 2,5 päivää tunnelma oli jokseenkin tällainen:


Huom huom huom, ilmeestä huolimatta Raichua ei rääkätty noilla kuulokkeilla :) Se nukkui itse asiassa 3-5 minuuttia ne päässä sikeästi ja hoksasi ne vasta kun hain kameran ja se heräsi kaapin oven kolahdukseen. Sitten otinkin ne jo pois. Vaikka saattaa olla että Raichu olisi toivonut että kissoillekin olisi kuulosuojaimia, Polgara nimittäin välissä kulki Raichun perässä mouruamassa ja välillä Raichu jo joutui komentamaan että menetkös siitä :D Molemmat pojat yrittivät myös auttaa neitoa ahdingossa, mutta paras suoritus oli, että Aslan puraisi Polgaraa niskasta ja tallasi takajaloilla sen hännälle..


Nyt neiti on taas oma söpö itsensä :) Se kiusaa isompiaan kuten aina ennenkin (ks. kuva yllä), hengaa allekirjoittaneen kaulalla hurisemassa (<3<3<3), leikkii leluillaan ja söpöilee. Välillä Polgaraa pitää kutsua Porkalaksi, kun se olisi muuten liian söpö ;)

Lauantaileffaa katsomassa

Hei, tuolla on jotain..

Nappasin!

Loppuun vielä pari kuvaa noista isommista kullannupuista =)

Aslan on hunk <3

Raichu tietää, että hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.. ;)

5 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Onneksi olkoon nätille tyttöselle ja pusuja kaikille!

Sirpa kirjoitti...

Onnittelut puolivuotiaalle kissaneitokaiselle!

Elina V. kirjoitti...

Onnittelut puolivuotiaalle. Voi kun se on nätti nuori neiti! Ja ah tuo turkin pituus...

Satu kirjoitti...

Ah tuo turkki! Parhaita koskaan mun tytöillä - joskaan en ole kovin montaa pitkäkarvatyttöä kasvattanutkaan, tytöt ovat tupanneet olemaan variantteja, mutta silti. Onnea vähän jälkijunassa kasvattajaltakin!

luolaleijona kirjoitti...

Polgara kiittää onnitteluista =) On se kyllä aivan ihana pölyhuiska <3 Ja luonteeltaan vielä ihanampi, osaa kyllä komentaa kun haluaa rapsuttajan tai syliin ;)