Niin hullulta kuin se tuntuukin, elämän pyörä jatkaa pyörimistään välittämättä siitä tuleeko uusia elämiä kyytiin vai jääkö joku pois. Pikku-Tassun kuolema tuli yllättäen ja otti koville, mutta samaan aikaan meidän elämässämme on suuria ilon aiheitakin, jotka ovat helpottaneet oloa äärimmäisen paljon. Kuinka Aslan voikaan ymmärtää ja tulla syliin kun olen surullinen, tai kuinka Raichun leikittäminen saakin hymyn huulille vaikka kuinka olisi raskas mieli? Muistattehan kaikki iloita niistä jotka ovat kanssamme.
En ole joutunut kohtaamaan kuolemaa oikeastaan 15 vuoteen, ja huomasin että käsillä puuhatessa aika kuluu helpommin. Valmiiksi tuli yksi agieste ja loputkin ovat jo aika pitkällä. Myös näyttelyverhot tuli ommeltua, ja niihin vähän ylimääräistäkin kun oli vain helpompi tehdä jotain. Näyttelyverhoista on muutama kuva kotisivujen puolella.
Kotisivuilta löytyy myös muistokirjoitus - tai ei oikeastaan mikään muistokirjoitus, vaan omia muistelmiani lähinnä - Pikku-Tassusta. Opimme jokaiselta läheiseltä jotakin, ja Pikku-Tassu opetti minulle paljon: muun muassa sen, kuinka kissan elämän alkuviikot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millainen kissasta tulee isompana, mutta myös sen, että vaikka kissa olisi millainen äksyilijä, voi se silti olla rakas ja ihana ja tärkeä.
Elämä on täynnä vastakohtia, ja aikamoinen vastakohta on sekin että samaan aikaan kun Pikku-Tassu saatetaan lepoon, meille tulee uusi tyttö klaaniamme piristämään ja ilahduttamaan. Sen ei missään nimessä pitänyt mennä niin (ihanko totta Tassu ei koskaan tule tapaamaan Polgaraa?), mutta Polgaran odotus on silti täynnä iloa ja jännitystä. Kävimme taas tapaamassa Polgaraa ja muuta pentuetta, ja on se Tirppana kyllä suloinen. Rakettimoottorigeenejä se on saanut runsaalla kädellä (sopii joukkoon mainiosti), mutta osaa se sitten vastapainoksi söpöilläkin! Pieni pehmoinen, tyytyväisenä silmiään siristelevä kissanpentu sylissä on kyllä aika ihana.
Pesulla
Veljen kanssa leikkimässä
Aslan ja Raichu saivat tänään haistella Polgaran hajuja oikein olan takaa. Muutaman Flehmen-reaktion se aiheutti, harmi etten saanut niitä kuvattua. Viltti kelpasi kyllä istuma- ja makuualuseksi huolellisen haistelun jälkeen, joten se lienee hyvä merkki.
4 kommenttia:
Ihana, liikuttava muistokertomus kotisivuilla. Ja vaikkei se Tassua takaisin tuokaan, varmasti tosiaan helpottavaa, että kotona on muitakin tassuttelijoita ja lisää tassuja on saapumassa mitä ilmeisimmin aivan lähiaikoina! Eläimet ovat kyllä parhaita terapeutteja: vaistoavat ihmisen tunnetilat ja ovat empaattisia, mutta eivät silti turhia murehdi ja spekuloi, vaan elävät tässä ja nyt.
Tosiaan ihana teksti <3 Lemmikistä... tai siis perheenjäsenestä luopuminen on aina todella haastava matka. Onneksi on tosiaan noita lohduttajia ympärillä ja pieni prinsessa vasta matkansa alussa tulossa ilahduttamaan arkeanne :)
Varmasti jokainen elävä olento, joka on suurena osana elämä noin kauan koskettaa suuresti. Kärsivällisyyttä viimeisiin odotuspäiviin. Täälläkin odotellaan innolla neidin saapumista turkuun!
Lämmin osanottoni Tassun poismenon vuoksi. Siellä ne Tassu, Tyyne, Miio ja Nemo kiitävät yhdessä pitkin poikin niittyjä.
Itse olen joutunut kohtaamaan kuoleman useammankin kerran, mutta ei se koskaan ole helppoa, eikä sen kuulukaan. Tosin Nemon äkillinen poismeno on ottanut eniten voimille, muiden eläinten kohdalla kun on itse päättänyt, että nyt on aika luopua. Nemon suhteen taas viimeiseen asti yritettiin poika pitää elävien kirjoissa, mutta toisin oli kohtalo suunnitellut.
Onneksi on muita karvatassuja lievittämässä surua. Ja kyllä eläimet vaistoavat hyvin milloin palvelusväki on surullinen ja Siriuksesta näki kuinka se etsi Nemoa pitkään ja sen jälkeen huomattiin, heti, ettei poika sovi ainoaksi kissaksi.
Mutta asiasta viidenteentoista, olet todella upeita estetitä loihtunut. Ei voi kuin ihailla.
Rapstuksia ihanalle kaksikolla pian kolmikolle. :)
Lähetä kommentti