lauantai 8. tammikuuta 2011

Yksin kotona kolme

Klaanin ihmiset lähtivät puolen viikon reissulle ja jättivät ensimmäistä kertaa (ikinä!) kissat kotiin ilman kumpaakaan omaa ihmistä. Kotiin tuli hoitaja aamuisin ja iltaisin karvakolmikkoa syöttämään ja huoltamaan, ja leikkineetkin olivat monet kerrat. Hienostihan ne pärjäsivät, vaikka ihmismammalla hieman vieroitusoireita olikin ;)

 
 
 Leikitään!

Kotoa löysimmekin tyytyväisenä nukkumasta heräävän, innoissaan vastaan tulevan kolmikon joka oli kaikesta päätellen ollut aivan oma itsensä reissun ajan: Aslan hyppinyt hoitajan olkapäille ja kurittanut hiiriä, Raichu oli ottanut hienosti astmalääkkeensä ja leikkinyt innoissaan ja Polgara kuulemma oli vihdoinkin oppinut, että leikkiä voi mutta välillä täytyy käydä lepäämässä vatsan kanssa. Hienoa siis, suuret kiitokset hoitajalle vaivannäöstä!


Polgaran vatsa paisuu hienosti. Painoa on tullut taas lisää viime viikosta, ja rouvan vatsa on jo näin iso:


Aslan taisi olla hieman tohkeissaan isännän kotiinpalusta, kun sillä on ollut kova esitys päällä koko illan. Hyppeli taas vessan kaapin päälle ("katsokaa kun olen hieno") ja keittiönkin kaapin päälle olisi mieli tehnyt.


Raichu taas.. no, ehkä tuo ilme kertoo jo kaiken. Höpötin Raichulle kuinka kaunis se on, ja siitäkös se tuli tyytyväiseksi ;)


Ps. Arvontavoitto oli löytänyt tiensä perille Kissat kerällä -blogin kissoille eli tänne!

4 kommenttia:

ella kirjoitti...

Huiii, miten Polgaran massu onkin pyöristynyt! Toki muutokset taitavat näkyä muuten niin virtaviivaisessa neidossa tavallista selvempinä :)

Ihania kuvia myös pojankoltiaisista. Aslanhyppy.jpg on verrattoman suloinen!

Pirjo kirjoitti...

Kyllä ne ovat niin kauniita, että vähemmästäkin hyrisee tyytyväisenä.

Polgaralla on komea massu! Toivotamme onnea ja jäämme seuraamaan:)

Elina V. kirjoitti...

Oi kun tuo masu on jatkanut pyöristymistään. Ja vielä on aikaakin pentuihin. Mikäköhän jättipentue sieltä on tulossa? Rapsuja reippaille karvaisille kotihengille!

luolaleijona kirjoitti...

Ei tuo tulevan mamman ruokahalukaan kyllä mikään huono ole, joten mielenkiintoista nähdä tuleeko iso pentue vai onko joukossa paljon "maitovaraakin" ;)

Aslan oli kyllä tosiaan söpö eilen, kuikuili kaula pitkällä että minne kaikkialle voisi hyppiä :)