perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kadotetuille muistoille.

Minun piti tulla kirjoittamaan tänne siitä, kuinka meillä on taas muutto edessä. Muutamme toiselle puolelle Suomea, vieraalle paikkakunnalle, töiden perässä. Banaanilaatikkovuoret toivat mieleeni edellisen muuton kesällä 2009 ja aloin etsimään sen aikaista blogikirjoitusta ja kuvaa, jossa pojat nukkuvat banaanilaatikossa.

Yllätyksekseni blogit.fi olikin poistanut vanhan blogini 'luolaleijonanklaani.blogit.fi', vaikka olen ylläpitotehtäviä siellä silloin tällöin tehnytkin. Sinne meni kaikki vanhat blogitekstit, kissakuvahaasteisiin osallistumiset ja erityisesti hyvin tarkat ja rakkaat muistot poikien ensimmäiseltä vuodelta. En voi syyttää kuin itseäni, kun en ollut ymmärtänyt tallettaa tekstejä myös omalle koneelleni. Kokonainen vuosi muistoja - ja kuinka ihana ja tärkeä vuosi olikin, poikien ensimmäinen - katosi kuin tuhka tuuleen.



Kuvat ovat sentään tietenkin tallella. Täytyy oppia tästä ja tallentaa kaikki tästä lähtien omalle koneelle. Ehkä pitäisikin siirtyä kirjoittamaan käsin paperille omaa muistokirjaa ja liimailla sivulle paperitulosteita valokuvista..

Muuton vuoksi täällä blogissa voi olla taas hetken aikaa hiljaista. Toivottavasti tämä blogi on yhä tallella, kunhan saamme kodin kasattua ja elämän tasaantumaan uudessa työpaikassa sen verran, että ehtii taas kirjoittaa blogiakin.

7 kommenttia:

MissMisery kirjoitti...

Tsemppiä muuttoon & uuteen työpaikkaan ja onnea uuteen kotiin! Sattumoisin meillä on myös muutto edessä ensi kuun vaihteessa. Pojat saavat uudessa asunnossa käyttöönsä parvekkeen ja saunan, uskoisin etteivät pane pahakseen. :)

henni kirjoitti...

Voi ei, onpa ikävää :( Siis tuo muistojen kadottaminen. Mutta kiitos muistutuksesta, tallennankin heti kaikki edellisen blogin jutut omalle koneelle! On ollut aikeissa, mutta en ole vielä jaksanut käydä tuumasta toimeen.

Sirpa kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! :)

Elina kirjoitti...

ikävä teitä tulee, mutta onnea silti uuteen kotiin. Harmi että muistot menivät, pitää itse tehdä ne varmuuskopiot mahd. pian...

luolaleijona kirjoitti...

Elina: niin teitäkin, ja kaikkia muitakin tänne Turkuun jääviä kavereita. Toivittavasti uudessa kaupungissakin tutustuu ihmisiin.. Täytyy aloittaa laajamittainen agikissarekrytointi tuolla puolen Suomea heti kun kotiudutaan ;)

Harmittaa noiden blogitekstien menetys erityisesti, kun vuosi 2008-2009 (kesästä kesään) oli ehdottomasti yksi parhaita vuosia ja siinä ajassa tapahtui paljon (kuten kissanpennuille aina). Onneksi edes kuvat ovat tallella omalla koneella. Tehkäähän kaikki varmuuskopiot mahdollisimman pian, niin ettei näin käy muillekin! Täytyy itsekin ottaa bloggerinkin teksteistä kopiot vielä tänään, kotisivuja kopioin jo.

MissMisery: Mekin saadaan sauna. Aslan Saunanlämmittäjä ainakin ilahtuu siitä. Uudessa asunnossa on myös parveke - toivottavasti sen saa vain verkottaa kissoja varten.

Viivi kirjoitti...

No hui - tuo painajainen nostaa päätään meilläkin, että kaikki kirjoitettu katoaa...

Mutta hei - onnea uuteen kotiin ja muuttourakkaan!!! Itä-länsi-etelä vai pohjoinen?

luolaleijona kirjoitti...

Kiitos :) Itään lähdetään!