maanantai 25. lokakuuta 2010

Reipas Polgara 9kk ja Kissakuvahaaste 142.


Polgaran aamu alkoi tänään hieman erilaisesti kuin muut aamut. Täsmälliseen tapaansa neiti ryntäsi pesemään isännän hiuksia heti kellon soidessa, mutta jostain ihmeen syystä isäntä ei noussutkaan ylös töihin vaan jatkoi - siis yritti jatkaa - uniaan. Kummallisen kuumakin isäntä oli. Melkolailla kissanlämpöinen.

Emäntä taas nousi hetken karvaista kehruukonetta silitettyään ylös, mutta emäntäkin oli laiskalla päällä. Se ei antanutkaan ruokaa. Kuvitelkaa! Emäntä meni vain suihkuun, eikä mikään isännän kainalossa kehrääminen tuottanut tulosta, vaan nälässä oli oltava.


Koko aamun Polgara jaksoi yrittää hurmata ihmisiä, josko sittenkin heltiäisi muonaa, mutta ei. 8:30 Polgara napattiin koppaan ja lähdettiin reissuun, mutta pojat jätettiin kotiin. Matka ei onneksi ollut pitkä. Perillä odoteltiin hetki ja katseltiin kopasta koiraa ja sitten mentiin pöydälle, jossa joku vieras täti jutteli kovasti Polgaralle ja emännälle. Polgaran tassuun työnnettiin sellainen pitkä neula, mikä ei ollut kovin kivaa, mutta täti kehui Polgaraa niin kovasti että Polgara vain kuunteli tätiä ja emäntää eikä muistanut että huutaahan tässä piti. Tassua piti hieman pumpata että verta tulisi enemmän (hassu mielikuva varmaan niille jotka ovat luovuttaneet verta, mutta taitella siis käpälää ylös ja alas), mutta pientä nykimistä lopussa lukuunottamatta neiti jaksoi hienosti. Sitten neitiä vähän harjattiin, mentiin boksiin ja takaisin kotiin.


Kotiin päästyä ovikello soi melkein heti, kun Polgara oli ehtinyt syödä hyvin ansaitun aamupalansa. Tutuksi käynyt postisetä se sieltä toi taas kissanhiekkaa ja -ruokaa, ja tällä kertaa vielä tunnelilelunkin. Isäntä ja emäntä sanoivat, että lelu tuli juuri sopivasti Polgaralle palkinnoksi, kun se käyttäytyi eläinlääkärissä niin hienosti. Sillä leikittiinkin jo kovat riehuleikit Raichun kanssa, rallia tunnelin läpi ja kantokoppaan joka on yhä eteisen lattialla, vaanimiset sieltä ja uusi kierros, ja aina kun joku on tunnelin kohdalla pitää toisen yrittää saada se kiinni. Ellei tunnelissa oleva ehdi ensin.


Polgara kävi siis tänään isojen kissojen testeissä, iso tyttö se on jo vaikka kuinka muulta tuntuisi :) Lisäksi neiti osallistui tieteen hyväksi kissangeenit -keräykseen (kissan DNA-pankki), josta mm. Temppukissat -blogissa vastikään kirjoitettiin. Poikienkin geenit täytyy kyllä ehdottomasti lähettää tuonne seuraavan eläinlääkärikäynnin yhteydessä.


---

Osallistumme tässä samalla pitkästä aikaa Kissakuvahaasteeseen, jossa aiheena on tällä kertaa Ensimmäinen päivä / kuva. Tässä kuva Polgarasta sen ensimmäisenä päivänä, kun Polgara näki Raichun ensimmäistä kertaa. Ei ihan rakkautta ensi silmäyksellä ;D


***Edit edit edit! Unohdin ihan vallan, neiti Porkkana täyttää tänään 25.10. 9 kuukautta! Täytyy keksiä illaksi sille vielä jotain extraa leikin ja namien muodossa, 3/4 -synttärien kunniaksi :) ***

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kuolanaru II

Raichu on akrobaatti jopa pesulla.

Mitähän meitä taas kuvataan?, tuumii Polgara.

Aslan, paini mun kanssa!, kehottaa Raichu.

Mitä rankemmat treenit tulossa..

..sitä perusteellisemmat venytykset tarvitaan, sanoo Aslan.

Blogipäivityksen kuvasaldona tämäniltaisia leikkikuvia. Pahoittelen laatua, iltojen pimeys vaikuttaa jo eikä kuvia saa niin helposti onnistumaan kuin kesällä, mutta halusin valita ne yksilöt joista välittyy tunnelma kuvan laadun sijaan.


Jokaisella kissalla on se oma rakas lelu, jolla leikitään vaikka jäljellä olisi enää rippeet muinaisesta ulkomuodosta. Aslanin lempihiirestä olenkin joskus jo kertonut (ainakin täällä ja täällä), mutta Raichun Kuolanaru on tainnut olla vain maininnan varassa.

Kuolanaru I - vihreä collegehousujen nyöri - oli Raichulle maailman rakkain lelu, jonka se aikoinaan ihan pienenä pentuna varasti kirjaimellisesti päältäni - nyhti olohousuistani, mokoma, enkä koskaan jaksanut laittaa sitä takaisin vaan annoin Raichun pitää sen. Pidin sitä usein taskussani, jotta se olisi aina käsillä kun Raichu kaipasi sitä, ja sen kanssa vietettiinkin paljon mukavia hetkiä. Ennen pitkää pitkä vihreä naru muuttui kivikovaksi, kuolasta harmaaksi ja ihmeen kautta lyhentyneeksi narunpätkäksi, joka saa kyllä edelleenkin Raichun villiintymään vain vilauksesta. Vastineeksi on koetettu tarjota onkea ja huiskaa, mutta eihän mikään tietenkään korvaa rakasta omaa kuolalta ja emännän taskulta haisevaa narua, joka on ollut kuitenkin pitkään jo epäkäytännöllisen lyhyt.

Kuolanaru II:n vetoa

Kunnes eräänä päivänä kesällä ostimme kissoille matkavesikupiksi koirien lenkkipullon, jossa oli hihna kuljettamista varten. Hihna varastettiin pullosta alta aikayksikön, ja kauhukaksikko Raichu ja Polgara rakastavat narua. Ne juoksevat peräkanaa asunnossa naru suussa toinen toistaan seuraten (Aslankin osallistuu toisinaan, joskin se leikkii edelleenkin mielummin hiirillä) ja joskus harvoin narun päältä tulee jopa riitaa ja toiselta pääsee murahdus. Raichu on murissut aina muutaman lelun päältä innostuessaan, ja Polgara taisi vihdoin syksyllä ottaa Raichulta oppia.. onneksi Raichun murina ei sentään säikytä sitä narun kimpusta. Sen jälkeen narunvetoa jatketaan taas. Kuolanaru II:ta kiikutetaan emännän luo, jotta kaksikkoa riehutettaisiin sillä, sitä vaaditaan kaapista kovaan ääneen (Raichu vaatii ja Polgara seuraa tarkkaavaisena vieressä), eikä sitä maltettaisi millään antaa takaisin kaappiin.


Ikivanha kuolanaru I kesti puolitoista vuotta kovaa käyttöä, saas nähdä kuinka kauan tämä II kestää. Kovin rispaantuneelta se näyttää jo.. Sillekin on jo seuraaja / sijainen olemassa, RekkuRescuelta joku aika sitten ostamassani lelupaketissa oli söpö punottu naru, josta meillä myös pidetään. Kuolanaru-nimitystä tämä kolmas ei kuitenkaan ole vielä saanut, sillä Kuolanaru ei ole kuolanaru ellei se ole hieman rispaantunut, ruma ja no - kuolainen.


Loppuun vielä Raichun riehukollaasi, sitä Tunnelmaa:

Klikkaa isommaksi.

(Kuolanaru I:stä ei valitettavasti ole kuvaa - sen rippeet lienevät jossain erittäin hyvässä tallessa. Viimeksi se oli reissullamme mukana kissojen repussa, joten se on reppua purkaessa otettu sieltä jonnekin hyvään talteen (ajatuksella kissan- ja pomminvarmaan säilöön). Eipä se olisi tänne asti säilynyt edes tuossa kunnossa, ellei sillä olisi tapana putkahdella parin kuukauden välein ties mistä laatikosta.. ;) )

tiistai 12. lokakuuta 2010

Mitäs sitä täällä opiskellaankaan?

Kissakuvia ja kolmikon kuulumisia on tulossa lisää, lupaan - kunhan vain saisi otettua valokuvia jossain välissä! Tällä hetkellä allekirjoittanut on hieman laiskistunut blogin suhteen, mutta korjataan asia jossakin vaiheessa ;) Tänään aurinko paistoi kauniisti muutaman ensilumihiutaleen kera, ja auringonsäteet saivat kiinnittämään huomiota tarkemmin tuohon opiskelupöytään. Se on hyvä että on pöytä, jossa pitää koulupapereitaan levällään, mutta tältä pöydältä löytyy kyllä useimmiten läppärin ja koulukirjojen lisäksi hieman muutakin tavaraa ja olentoa.. Allaolevassa kuvassa eräskin demonstroi, kuinka mukava pöydällä on maata varsinkin jos siitä otetaan hetkeksi koulukirjat pois pölyjen pyyhkimistä varten.


Pöydän alta puolestaan löytyy ei ergonomista jalkatilaa vaan.. talon kolmas kissanvessa, Polgaraa varten hankittu pönttö joka on kyllä kaikkien kolmen lempparivessa. Hassua miten vaikka talossa onkin melkein oikeaoppisesti vessa per kissa (se yksi ylimääräinen puuttuu), tykkäävät nuo kuitenkin käyttää mieluiten sitä samaa missä kaverikin on sinä päivänä käynyt. Hieman lähellähän tuo on omaa työskentelytilaani, mutta kissanhiekan lapioiminen koulutyön ohessa on hyvää taukojumppaa ;)


Viimeistään tuo lehtiteline (viiniteline) saa epäilemään sitä, että mistähän aiheesta tässä sitä lopputyötä väsätään. Jostain kumman syystä rumia koulupapereita ei ole huolittu telineeseen, vaan lähinnä siitä löytyy vaihtuva valikoima erilaisia nättejä kissalehtiä.


Kun on tottunut työskentelemään näin kissamaisessa ympäristössä (usein kissa sylissä tai läppärin vieressä), huomasin tänään kaipaavani koulunkin työpisteeseen jotain kissamaista. Ehkä pieni valokuva työpisteen seinälle? Mitähän muut kirjaston käyttäjät asiasta olisivat mieltä..