sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Lazy Sundays

Näistä kelpaa ottaa mallia. Niin littanana kuin vain pääsee, ja vielä sävy sävyyn:

Suklaa(kilpikonna) Poltsu

 Ruskeatäplikäs Musu

Ruskeanaamio Muikku

Rakkailla lapsilla on monta nimeä. Poltsu, Musu ja Muikku ovat meillä paljon käytössä. 



Raichu on kaunis poika, vaikka itse sanonkin. Käytimme pojat tällä viikolla rokotuksissa ja huomasin, että jälleen kerran eläinlääkäritäti kutsui huoneeseen Aslanin ja "Raishun".  Ihan ymmärrettävää, etteivät kaikki ehkä ole katsoneet lapsena Pokémonia ;) Ajattelin kuitenkin, että pitääpä blogissa ainakin selventää Raichun nimen lausuntatapa. Raichu-nimi tulee siis tästä eräästä lastenohjelmasta, ja Raichu lausutaan kuten Pikachukin. "Raitsu", "Raitshu", vähän niinkuin aivastaisit. (Älä säikäytä omia kissojasi, jos kokeilet ;) )




Musu-mussukka, Aslu eli maailman kiltein ja rohkein pieni poika Aslan täytti tiistaina 26.6. neljä vuotta. Se on silti ihan pieni ja kiltti vieläkin, Aslan on niitä poikia jotka eivät koskaan kasva isoiksi <3 Aslan on oppinut vuoden aikana olemaan pikkuisen vaativampi, mikä on hyvä juttu. Aslan antaa esimerkiksi tassua, kun sen mielestä olisi aika saada raksut. Se istuu vieressä, tapittaa ja antaa sinnikkäästi tassua ihmisen jalkaan tai esimerkiksi poskeen niin kauan että saa haluamansa. Aslan on myös löytänyt vihdoin äänensä. Siitä lähtee hassu töräys, jolla se kommentoi varsinkin silloin, kun ihminen vihdoin tottelee. Ihana pieni nelivuotias!

8 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Hih - pesät värin mukaan :-)

Hanna kirjoitti...

Just tiäkkö tänään nauroin tuota Jukalle ku Poltsu on omansa värisessä ja Aslakki (rakkaalle lapselle viä yks nimi lisää) omansa värisessä. Ja hyvin se Raichuki sopii lauteisiin :).

Sari kirjoitti...

Raichu on niin elegantti ja tyylikäs. Olen kauan haaveillut siamilaisesta, mutta en tiedä miten se selviäisi perheen ainoana kissana. Yksin joutuisi olemaan 4-5 h päivässä.

Naemi kirjoitti...

Ihania mussukoita teillä! <3

Mistä olette hankkineet tuon Raichun pocket maskin? Meidän itispojan apteekistä ostettu babyhaler on liian iso sen kuonolle :(

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Heidi kirjoitti...

On kyllä hienosti maastoutuneita kissoja! Värillä on väliä siis! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ompas suloisia kissoja!! Eksyin tänne kun mun oma kissa paljastui lääkärissä itämaiseksi lyhytkarvaksi ja ihan on saman näköinen kun tuo sinun lyhytkarva:)

luolaleijona kirjoitti...

Hei!

Kuulostaapas jännältä! Miten se paljastui eläinlääkärissä? Oliko kissalla siru tms?

Itämaiset kissat ovat kyllä ihania, niin lyhyellä kuin pitkällä karvalla varustettuina, ja niin ovat kaikki muutkin kissat :)