tiistai 15. helmikuuta 2011

Pennut 1vko ja työnimiä

Kylläpä aika kuluu nopeasti! Kuuden kopla on jo viikon vanha. Silmätkin ovat auenneet jokaisella - viimeisellä eilen - ja ihan pikkiriikkisiä luonteenalkuja on alkanut erottua. Pojat tuplasivat syntymäpainonsa jo eilen, katsotaan saavuttavatko tytöt tuon merkkipaalun illalla. Kaukana ne eivät ole. Työkutsumanimetkin ovat jo vakiintuneet meidän käyttöön (vaikka pidätänkin oikeuden muuttaa ne esim. sukupuolten vaihtuessa) - viralliset rekisterinimethän niille antaa kasvattaja ja lopulliset kutsumanimet uusi koti aikoinaan. Tässä on kuitenkin yksiviikkoiskuvat "työnimillä" :)

"Arn"
Arn on edelleen joukon suurin. Arnilla ei ole vielä mielessään paljon muuta kuin maito ja kasvaminen - aina herätessään se vipeltää vauhdilla emon vatsan luo. Uniakin se näkee maidosta, ainakin maiskutuksesta päätellen.

"Eskil" 
Eskil kasvaa hyvää vauhtia, mutta sillä ei ole niin hoppu kuin sisaruksillaan - Eskil malttoi pisimpään pitää silmänsä kiinni. Eskil oli varsinkin alussa kova poika kommentoimaan kaikkea toimintaa punnituksista pissityksiin, mutta nyt kun poppoolla on jokaisella silmät auki on kommentointitilanne tasaantunut. Eskilin yllätin sunnuntaina pesemästä tassuaan unissaan, hassu poika :)

"Harald"
Harald kasvaa myös kovaa vauhtia ja on Eskilin ja Arnin tavoin jo yli 200g. Haraldillakin on ruoka ensimmäisenä mielessä, tosin se tuntuu näkevän muita enemmän juoksu- tai saalistusunia. Harald aukaisi silmänsä ensimmäisten joukossa ja katselee aina välillä tarkkaavaisesti ympärilleen.

"Knut"
Knut oli pitkään pikku-Knut eli pienin pentu, mutta viime päivinä se taisi kyllästyä tähän titteliin ja on kasvanut isoja tasaisia harppauksia mennen tyttöjen ohi. Knut on emon kainalopoika, sen oma nisä on ylimpänä ja sen näkeekin usein Polgaran etutassujen välissä.

"Cecilia"
Cecilia on tytöistä ainakin tähän asti pienempi. Luonne sillä tuntuu olevan joukon päättäväisimpiä ja itsevarmimpia. Se tahtoisi samalle nisälle mitä Harald on koettanut viimeaikoina omia, ja ne kaksi näkeekin välillä kinastelemassa keskipaikan omistuksesta.

"Blanka"
Blanka vaikuttaa rauhallisemmalta ja neitimäisemmältä kuin siskonsa - myös se on pariin otteeseen nähty pesemässä tassujaan unissaan. Usean muun pennun (esim. Eskilin ja Haraldin) tavoin Blankakin on tainnut periä Polgaran hassun tavan unohtaa kieli ulos suusta unisena - usein Polgaran näkee imettämässä kieli pihalla ja joko Eskilin tai Blankan nukkumassa saman ilmeen kera, kenties kesken syönnin nukahtaneena. Blanka ei aina muista protestoida käteen ottamista tai punnitusta tai pissitystä kuten kuvassa, vaan jää rauhallisena katselemaan että mitähän tässä tapahtuu, vaikka osaa sekin toisinaan piipittää jos sille päälle sattuu.

Polgara

18 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Voi! Harald ja suklaat on mun lemppareita! Sulopeppuja koko sakki. <3

L-L kirjoitti...

Just tälläisiä pentuesittelyitä on aivan ihana lukea <3

Jenni kirjoitti...

Voi EI!!! Mitä pidemmälle luin, sen useammat pennuista halusin, ja lopuksi halusin ne kaikki. Mitä kuvia ja luonne-esittelyjä, mä en kestä! :D Jos en kommentoi tätä blogia hetkeen, se johtuu siitä, etten uskalla tulla tänne ennen kuin pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa. ;)

Elina V. kirjoitti...

Eikö olekin AIVAN ihanaa kun niiden luonteenpiirteet alkavat erottua! Ihan syötävän suloisia karvapalleroita ovat kaikki, vaikka tuo Knut on kyllä <3 <3 <3 Cesiliakin vaikuttaa kyllä tosi sievältä. Ihan odotan jo että näitä pääsee livenä katselemaan....

ella kirjoitti...

Onneksi ei ole rahaa, eikä tilaa lisäkissoille... Ihana nököstiini Arn <3

luolaleijona kirjoitti...

On nämä kyllä minustakin toinen toistaan suloisempia, onneksi minun ei tarvitse olla päättämässä kuka olisi ihanin <3 Vaikeaa olisi.

Elina, on! Suloista kun ne ovat jo nyt vähän erilaisia käytökseltään, vaikkei näistä voikaan vielä oikeasti pidemmälle päätellä kuka on millainen isona. Mutta hauskaa ehkä sitten myöhemmin katsoa mikä pentu oli millainen tässä iässä :)

Ps. Hauska sanavahvistus, "aging"

Zepa kirjoitti...

Onpa selvästi toisistaan erottuvia nyssäköitä! Ihania kuvia :-)

Henni kirjoitti...

Voi Arn! Ja Haraldkin. <3

Satu kirjoitti...

Kasvattajakin meinaa pyörtyä, on ne niiin ihania... voi kunpa asuisimme lähempänä, olisin teillä joka päivä :D

MissMisery kirjoitti...

Kaikki on aivan unelmaisia, mutta jotenkin olen ihan hurahtanut viime aikoina kilppareihin ja Blanka on mun fanituksen kohde number 1. Knut on myös ihanan värinen. Pusuja kaikille nöpönenille tasapuolisesti ja toki myös ylpeälle emolle! :)

Laura kirjoitti...

Oih, kylläpä ovatkin suloisia. Näitä on ihana lukea ja katsella!

luolaleijona kirjoitti...

Satu, tervetuloa kylään vain :) On tuo matka kyllä vähän pitkä, mutta tässä vaiheessa ne on onneksi liian pieniä rutisteltavaksi joten kuvat ajavat melkein saman asian kuin pentulaatikon tuijottaminen.. voit soittaa ja laitetaan puhelin laatikkoon niin kuuluu piippaus ja emon kehräyskin? <3

MissMisery, minä "totuin" kilppariväritykseen vasta Polgaran myötä, mutta nykyään kyllä ymmärrän täysin miten kilppareihin voi hurahtaa <3

Laura, niin ovat <3

Tiina ja Marleena Makkonen kirjoitti...

Ihania lankakeriä <3 Täällä ollaan aivan suklaatyttöjen pauloissa, mutta kyllä pojatkin ovat todella suloisia tapauksia. Onneksi ollaan turvassa täällä Itä-Suomessa...

Ps. Mihinkäs Saladin jäi? :3

luolaleijona kirjoitti...

Saladin oli myös listalla, mutta kun noita nassuja pari päivää katseli juuri nuo työnimet vain loksahtivat kohdalleen eikä yksikään ollut Saladinin näköinen. Jos olisi ollut tumma poika, niin sitten ehkä :)

Meei kirjoitti...

Eskilin voi laittaa pakettiin ja lähettää tänne. :3 Esitän myös kuvatoivomuksen pikkuriikkisestä tassusta anturoineen. :)

luolaleijona kirjoitti...

Tarkoitatko Meei Eskilin tassua? Voinhan koettaa kuvata sitä, seuraavan kerran kuvaan noita varmaankin tiistaina kun täyttävät 2vko :) Täällä: http://www.luolaleijonanklaani.kuvat.fi/kuvat/Skazki+S/Pennut+1+vko/Eskil2+9d.JPG on yksi kuva, jossa sen tassu näkyy vähäisen :)

luolaleijona kirjoitti...

Jos kenen tahansa tassu kelpaa, niin tässä "Cecilia" esittelee omiaan: http://www.luolaleijonanklaani.kuvat.fi/kuvat/Skazki+S/Pennut+1+vko/Cecilia3+9d.JPG ja http://www.luolaleijonanklaani.kuvat.fi/kuvat/Skazki+S/Pennut+1+vko/Cecilia+ja+Polgaran+tassu.JPG

Meei kirjoitti...

Aa kiitos! Kyllä vain kenen tahansa pienen tassu kelpaa. Niissä vaan on sitä jotain, kun ovat vielä niin uutukaiset ja käyttämättömät :*