perjantai 11. helmikuuta 2011

Hyvää kannattaa odottaa!

Viik viik viik ja lussuti lussuti, kuuluu pentukopasta! Skazki S-pentue on täällä! Naperot ja mamma voivat oikein hyvin, Polgara hoitaa pentujaan esimerkillisesti ja pennut tekevät sitä mitä osaavat parhaiten - syövät ja nukkuvat ja kasvavat <3 Pentujen elämän alusta ja myös jatkossa kannattaa käydä vilkaisemassa myös niiden kasvattajan blogi, jossa on lisää tietoa. Kaikki pentukyselyt kannattaa myös suunnata suoraan kasvattajalle.

Mutta se synnytyskertomus!

Polgara itse on pentueesta, joka syntyi n. 2 päivää ennen laskettua aikaa, ja olimmekin Polgaran ja näidenkin pentujen kasvattajan Satun kanssa valmiina pentujen syntymään jo lauantaina, kun Polgara antoi pieniä merkkejä siitä että jotain hassua on tekeillä. Satun päästyä Turkuun kävi kuitenkin ilmi että kyse oli vain esisupistuksista. Polgaran oma emokin oli kuitenkin synnyttänyt antamatta sen ihmeellisempiä merkkejä, joten vahdimme Polgaraa viikonlopun tarkasti ja aina välillä se näyttikin siltä että nyt aloitetaan - ja meni sen jälkeen kaikessa rauhassa nukkumaan.

Tiistaiaamuna 8.2. Polgara oli taas hieman levoton, nuoli jalkojansa ym. mitä oli tehnyt jo viikonloppuna mutta ei sen ihmeempiä. Levottomuus jatkui vaikka esim. aamupala kuitenkin kelpasi vielä vähän ennen klo 9. Aamupalan jälkeen Polgara tuli hirveän hellyydenkipeäksi ja kehräsi ja kiehnäsi. Seuraavaksi se huomasi pojat ja alkoi komennella niitä kuin pieniä pentuja urahtelemalla, paimentamalla ja niskasta puremalla. Hetken poikia komenneltuaan (poikien ilmeet olivat muuten aika näkemisen arvoisia) eli n. klo 9:15 se asteli määrätietoisesti kirjahyllylle (jonka olimme sentään hoksanneet tukkia ennakolta) ja suostui asettumaan sen eteen laitettuun varapesään eli prinsessatelttaan. Makasin Polgaran vieressä lattialla ja kehuin sitä kun se oli niin reipas supistusten alkaessa - sitä se tosiaan oli, reipas ja pysyi tyynenä.

Siirsimme Polgaran varovasti pentuhuoneeseen suurempaan pesään 10:40 jälkeen. Tässä vaiheessa Polgara keskittyi vain supistuksiin ja ponnistamaan eikä varmaan edes huomannut huoneenvaihdosta. Ensimmäinen pentu käväisi näkyvissä heti siirtämisen jälkeen klo 10:46, mutta hävisi pian ja palasi näkyviin vasta melkein tunnin myöhemmin klo 11:41. Minuutti sen jälkeen koko (lila) pentu olikin jo tullut ulos naama edellä. Polgara alkoi heti pestä pentua ja pentu pyrkiä nisälle, istukka tuli 10:55 ja Satu katkoi napanuoran Polgaran avustuksella.

Ensimmäistä pentua pestiin huolella ja hartaasti ja virkaintoinen Polgara lyhensi napanuoraakin lisää vielä siinä samalla. Polgara ei olisi malttanut ponnistaa toista, kun vieressä oli niiiiin ihana vauva, mutta poiskaan sitä ei saanut viedä, ei edes kopan toiseen laitaan. Kakkonen (punainen) syntyikin vasta klo 13:24, kun Polgara vihdoin malttoi keskittyä ponnistamiseen. Punainen pentu pääsi heti pestäväksi ja nisälle ensimmäisen kanssa. Kolmas (sininen, klo 14:33), neljäs (creme, klo 14:57), viides (suklaatiketti, klo 15:54) ja kuudes (suklaakilppari, klo 16:22) synnytettiinkin jo pääasiassa imetystä keskeyttämättä. Polgara olisi varmasti hoitanut homman täysin itsekin, mutta osan napanuorista katkoi Satu ja yhden minäkin sekä avustimme myös kalvojen poistamisessa pentujen kasvoilta, yritimme poimia istukoita pois emolta (Pol söi aika monta mutta vielä ei ole onneksi mennyt vatsa sekaisin) ja välillä kannattelimme pentua jos Polgara halusi vaihtaa asentoa ennen napanuoran katkeamista.

Polgara ja Tiger tekivät siis kuusi pentua. Osa väreistä oli todellisia yllätyksiä, aivan ihania sellaisia. (Toki ne odotetutkin värit ovat!). Täytyy koputtaa puuta, mutta tähän asti kaikki on mennyt niin hienosti että sitä on vaikea uskoa todeksi - toivon vain että jatkossakin pennut voivat hyvin ja pysyvät terveinä!

..ja loppuun sitten se odotetuin, eli kuva vastasyntyneistä ;)


Sekä alla olevassa kuvassa pennut keskiviikkona yhden päivän iässä. Nyt ne ovat kaikki jo paljon jöötimpiä - suurin sankari on saanut kohta jo 50% syntymäpainostaan lisää ja pieninkin kasvanut yli 10g vuorokausivauhtia! Laitellaan viikonloppuna vaikka sitten yksittäiskuvat jos osuvat kameran linssin eteen nostelematta/häiritsemättä.


13 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Mikä ihana värisuora, oi oi oi! Onnea! :) Ihana Polgara, oikea emojen emo, kun on hoitanut kaiken noin mallikkaasti.

Jutta kirjoitti...

Näitä uutisia on kyllä jo vähän odotettukin. :) Hienoa, että kaikki meni noin hyvin. Eihän Polgara vaikuttanut ensikertalaiselta ollenkaan.

Ja mitä söpösiä ne ovat! <3

Elina V. kirjoitti...

Onnea tätäkin kautta vielä virallisesti. Iiiihanat serkkuvaavit <3

ella kirjoitti...

Heh, värisuora tuli minullekin mieleen :) Ihana, kun ovat noin monen värisiä! Valtakuntamme toivottaa paljon onnea ja hyvää terveyttä koko kissueelle!

ElsaFiona kirjoitti...

Hieno synnytyskertomus! Onnittelut kissaemolle, sijaiskodille ja kasvattajalle!

Satu kirjoitti...

Ihanaa Hanna kun jaksoit noin tarkasti merkitä kaiken ylös, itse en iltamyöhällä kotona silmät ristissä olisi enää tuohon pystynyt :-) Täytyy tosiaan kommentoida, että synnytys oli helppo, ja Polgara ihanan rauhallinen ja taidokas ensikertalainen!

Musta ja Harmaa kirjoitti...

KUUSI! Voi ihanuus! Onnea ja paljon voimia!

Pirjo kirjoitti...

Onnea!
Voi mahoton, kuusi!
Nyt toivotaan terveyttä, terveyttä ja terveyttä!

Tiina ja Marleena Makkonen kirjoitti...

Ihania kissavaavoja <3 Polgara on oikea malliemo. Ihastelemme edelleen pentujen väriskaalaa, mahtaa olla ihanaa saada noin persoonallisia pentuja :) Onnea tuoreelle emolle ja kotijoukoille.

Tasha kirjoitti...

Voi ei, hirmuinen vauvakuume iski taas! :)
Suloinen synnytyskertomus, Polgara saa olla ylpeä itsestään kun hoiti kaiken niin hyvin.

L-L kirjoitti...

Hienoja uutisia! Onnittelut niin tuoreelle emolle kuin pienokaisillekin. Todella mielenkiintoinen värikirjo varsinainen six-mix!

luolaleijona kirjoitti...

Kiitos onnitteluista minunkin puolestani, onnittelut ja kehut on välitetty tuoreelle ylpeälle emolle ;)

sitruuna kirjoitti...

Voi onnea tänne, on ollut niin kiirettä ettei ole ehtinyt blogeissa surffaamaan! Ihana kuusikko ja kaikki eri värejä. :)