lauantai 29. toukokuuta 2010

Raichu 2 vuotta

Raichu rakas täyttää tänään kaksi vuotta! Vuosi sitten kuvailin sitä sanoilla 'komea, pöyhkeä, rasavilli, suloinen ja iloinen nuori mies'. No, niitä kaikkia se on vieläkin ja niin paljon enemmän. Raichu on mamman vauva, kiltti kuin lammas, sinisilmäinen, luottavainen ja kärsivällinen. Sen lisäksi se osaa olla mustasukkainen rakkaistaan, kuin kunnon siamilainen konsanaan. On sillä temperamenttiakin, toisinaan, mutta Raichu ei todellakaan osaa olla pitkävihainen. Lääkitsemiset sun muut on unohdettu nanosekunneissa ja taas mennään.


Sinisilmäisyys ja mustasukkaisuus ovat muuten siamilaisten rotuominaisuuksia, tiesittehän toki sen? ;)

 
 Raichu pikkupoikana

Raichu on hieman hidas syttymään, mutta kun sille antaa aikaa, se ottaa Aslanista mallia, oli vieras ja pelottava asia sitten mikä tahansa. Rohkea Raichu ei missään nimessä ole. Haluaisi kyllä olla ja luulee olevansa, mutta minkäs se mammanpoika luonteelleen mahtaa <3


Kun Raichu rakastaa, se rakastaa kunnolla. Ne teistä kellä on sylissä selällään kehräävä, silmät sirrillään tassuilla ilmaa leipova kissa tietänevät mitä tarkoitan. Ei ole ihanampaa kuin onnensa kukkuloilla hurisevan kissan katse. Raichu rakastaa myös Aslania ja ihan viimeaikoina se on yllätetty enemmän ja enemmän Polgaran seurasta. Ylläolevassa kyvassa Tyttö kehrää ja Raichu pesee, Polgarakin kun on osa Raichun perhettä ja Raichun oma kameli :)

Raichu pikkutuholaisena 2008

Vuodessa ei olla taidettu oppia kovinkaan paljon. Sellaisia pieniä elintärkeitä asioita kyllä, kuten ovien avaaminen (kahvat onkin nykyään sitten ylöspäin), lelujen sijainti ja miten sen kaapin saa auki (roikkumalla kahvassa ja huuuuutamalla ihmistä avaamaan), muutamat agiesteet ja temput sekä ulkoilun ilot. No, onhan sitä tuossa jo pienipäiselle kissalle. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin on Raichu tainnut kouluttaa meitä ihmisiä pikkuhiljaa. Pieni katse tai korvan heilautus ja mamma on rapsuttamassa parhaasta paikasta tai heiluttamassa leluhuiskaa.

Noin kuukauden vanha kuva Raichusta parhaan kaverinsa kanssa

Synttäripäivänä oli tarkoitus ulkoilla Raichun kanssa kahdestaan pitkä lenkki, mutta kurja keli tuli tielle. Siispä Raichu saakin sisäleikkejä ja kissanmaitoa. Muuten suunnitelmat ovat vielä auki, mutta katsotaan mitä päivä tuo tullessaan :)

 Raichu vähän isompana tuholaisena 2010

Raichulle iloista syntymäpäivää ja monta monta onnellista aktiivista vuotta toivottavat mamma, iskä sekä BFF Aslan ja "pikkusisko" Polgara! Onnea myös Malille sekä muille sisaruksille! Leenalle meiltäkin suuret kiitokset tästä maailman ihanimmasta kissasta, karvaakaan en Raichussa muuttaisi.


10 kommenttia:

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Syndeonnittelut! Kyllä se kävelylenkkikin vielä onnistuu, ei koko aikaa voi sataa!

Lendi kirjoitti...

Suuret onnittelut komistukselle :D Raichun katse on kyllä aivan uskomattoman upea <3

Sirpa kirjoitti...

Synttärionnittelut Raichulle! :)

Maria kirjoitti...

Onnea Raichu!

Elina V. kirjoitti...

Onnea Raichu! Komea kaksivuotias!!!

Satu kirjoitti...

Onnea! Kivaa kun se on synttäreiden kunniaksi lämmennyt yhä enemmän myös Polgaralle!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Myöhästyneet, mutta isot onnittelut kaksivuotiaalle!

Jenni kirjoitti...

Täältäkin myöhästyneet mutta sydämelliset onnittelut Isolle Miehelle! :)

Vulpes kirjoitti...

Hieman myöhästyneet synttärionnittelut täältäkin ihanalle Raichulle! :)

MissMisery kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut Raichulle!