lauantai 8. toukokuuta 2010

Pikkuluolaleijona

Nyt voi jo sanoa että sekä Raichu että Aslan ovat hyväksyneet Polgaran klaanin jäseneksi =) Aslan on tilanteesta onnellisempi kuin Raichu, mutta Raichukin on Polgaran jo selvästi hyväksynyt.

Blogin päivitystahti on tainnut hieman kärsiä kun vauva tuli taloon. Kuviakaan en ole parina viime päivänä ehtinyt juurikaan napsia. Aika on mennyt aika tehokkaasti kissojen tutustuttamiseen - suuren osan kissat ovat hoitaneet itse, mutta kyllä siinä on ihmistäkin tarvittu rohkaisemaan hyvää käytöstä ja rentouttamaan sitä joka juuri sillä hetkellä on rentoutusta tarvinnut, sekä houkuttelemaan ja palkitsemaan yhdessäoloa. Tässä vähän siitä, mihin me ollaan jo päästy!

Meillä on (onneksi!) menty päivä päivältä tasaiseen tahtiin parempaan suuntaan. Olen jo seonnut päivissä milloin edettiin mihinkin asti, mutta joka päivä Raichun ja Polgaran turvaväli lyheni niin että kun esim. toisena päivänä ne sihisivät toisilleen 2 metrin päästä, siitä parin päivän päästä etäisyys oli noin 10cm, sen jälkeen sähistiin vain jos toinen hyppäsi leikkiessä suoraan päälle ja jos en ihan väärin muista, tänään ei olla taidettu sähistä ollenkaan vaikka Tuholaiset Raichu&Polgara Ay juuri äskenkin juoksivat suoraan pahki leikkiessään samalla huiskalla. Kallot vain kumahtivat ja kissat jatkoivat leikkiä..

Aslanin kanssa Polgaralla on synkannut hyvin alusta asti. Täytyy sanoa, että olen ihan äärettömän ylpeä siitä miten hienosti Aslan on osannut puhua kissaa ja esiintyä kiltisti ja rauhallisesti, vaikka voisi olla hyvinkin pelottava ilmestys pienen pennun edessä. Aslan on vain keikistellyt selällään ja siristellyt silmiään sen minkä ehtii, sekä pikkuhiljaa houkutellut Polgaraa leikkimään kanssansa. Torstai-iltana Aslan jo pesi Polgaraa hieman, ja ne jo ovat nukkuneetkin yhdessä - itse asiassa tekevät niin juuri tälläkin hetkellä, mikä puolestaan on saanut Raichun hieman mustasukkaiseksi. Kun sen oma Aslan on varastettu, pitää mammalta saada vielä vähän enemmän huomiota ettei kukaan vain ole unohtanut häntä. No ei ole, vaan Raichu on saanut paaaaaaljon extrahuomiota leikitysten ja rapsutusten merkeissä. Yksi kappale siamilaisia on tälläkin hetkellä parkkeeranut itsensä syliini kehräämään =)

Polgara-neidin oma luonne alkaa tulla jo esiin ja onkin ollut todella hauska seurata, että millainen paketti tästä tytöstä oikein kuoriutuukaan. Polgarassa on muutamia Aslanmaisia käyttäytymispiirteitä, toiset piirteet taas on ihan kuin Raichulla, mutta iso osa on taas aivan erilaista toimintaa. Näitä tulette varmaan jatkossa näkemään mikäli ehdin blogia päivittämään ;) Esimerkkinä. Aslanmainen piirre: hidas heräämään. Raichumainen: ensin mennään (vauhdilla) ja sitten vasta mietitään pääseeköhän täältä poiskin. Omanlainen piirre: vedellä läträys, kastuminen ei juuri neitiä haittaa.

Hiusten mussutus loppui onneksi parin ensimmäisen yön jälkeen, kun turvan hakeminen vähentyi ja ympäristö tuli tutummaksi. Välillä nukutaan öisin omissa oloissa, mutta suurimmaksi osaksi jossain jalkopäässä sänkyä, välillä kainalossakin :)

Ja sitten se kuvapläjäys, ja tähän kuuluu ehdottomasti SÖPÖYSVAROITUS!


Ps. Elina-täti kävi tänään pientä kilpparivarvasta katsomassa (ja tietenkin myös poikia), ehkäpä sieltäpäin olisi muutama kuva onnistunut paikkaamaan omaa kuvausvajettani ;)

9 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Kyllä on ihana pieni Polgara!Hienoa, että sopeuttaminen on mennyt niin hyvin; meilläkin suhistiin pari päivää, mutta nyt nukutaan jo kasassa ja pestään puolin ja toisin.

Söpöysvaroitus oli paikallaan!

Maria kirjoitti...

Kyllä on söötti kisuliini toi Polgarakin, unohtamatta tietenkään noita mainioita kolliaisia. Söpöysvaroitus oli aiheellinen!

Tia kirjoitti...

On se neiti suloinen... <3 Koskas teitä näkee oikein seuraavaksi näyttelyssä? Oletteko tulossa PIROKiin ja kai pikkuneiti tulee sinne myös, tuleehan...?

luolaleijona kirjoitti...

Pirjo, olenkin Harun kotiutumista seuraillut mielenkiinnolla teidän blogista! Teillä on mennyt todella hienosti - vielä kun meillä nähtäisiin joskus samanlainen kissaläjä kuin teillä (no 3 kissaa riittää ;) ), olisin tosi onnellinen =)

Ery-Sydiin olisi Polgara ainakin tulossa 6.6. Pieni mahdollisuus on että Polgara tulee PIROK:iin lauantaina - ilmoitettu on varmuuden vuoksi, mutta harkitsemme vielä viikolla että lähdetäänkö reissaamaan vai ei :)

Aslania ei ole ilmoitettu tällä hetkellä minnekään, mutta suunnitteilla olisi mahdollisesti yksi näyttely kesäksi. Raichuhan taas ei voi enää Suomen puolella olla mukana kuin kaverikissana, ellei sitten joskus hankita sille sitä ulkomaansertiä. Katsellaan ;)

Elina V. kirjoitti...

Saattaapi siellä kovalevyllä olla joku ihan kivakin kuva :) Pistän sulle pian viestiä mistä niitä löytyy...

Satu kirjoitti...

Hienosti vaikuttaa menevän :)

Lendi kirjoitti...

Hienoa että kaikki on mennyt hyvin :) Ja jos kirjoitan toistamiseen näitä lauseita niin pahoittelut, katosi äskeinen teksti.
Mutta siis, mielenkiinnolla odotan teidän talouden kuulumisia ja tapahtumia kolmikon kera :)

saila kirjoitti...

Mukavia kuulumisia Luolaleijonilta <3 Suloinen tyttö teille kotiutui!

Elina kirjoitti...

Polgara on ihana <3 Olipa mukava seurata blogista, kuinka Polgsun ja poikien tutustuminen edistyi!