sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kissanpäivät

Jee, kun kissat ja kissaihmiset on mukavia! Sunnuntaipäivä meni nopeasti rennoissa tunnelmissa VPK-talolla. Kissanpäiville oli tullut paikalle hieno määrä yleisöä ja kissoja - paikka oli kutakuinkin täynnä. Tiivis tunnelma ei silti haitannut, vaan sitä mukavampaa kun juttua ja juttelijoita riitti.

Esittelyvuorossa rotu X.

Aslanin ja Raichun edellisistä näyttelyistä on vierähtänyt useampi kuukausi ja se näkyi kyllä jännityksen määrässä. Hieman poitsuja tärisytti käydä esiintymässä rotuesittelyssä, ainakin ensimmäisellä kerralla. Ehkä itämaisen kissan pitkä vartalo tuli silti esille vaikka naapurikissoista, vaikka pojat hieman käpertyivät mamman syliin turvaan.

Tästä kuvasta näkyy ainakin agiesteet ja hieno miljöö. On se kissakin siellä jossain ;)

Agilityä olimme odottaneet ja jännittäneet pitkään. En oikein tiennyt mitä odottaa ja hyvä niin, sillä pojat tekivät radalla ihan täysin oman päänsä mukaan riippumatta siitä mitä kotona oli sovittu ;) Raichu tuijotti yleisöä ja pohti hieman olisiko siellä jotain kivaa, mutta päätti kuitenkin lähteä toiseen suuntaan ja hyppäsi lattialle radan taakse. Seisottuaan radan päässä pitkähkön aikaa Raichu pääsi kuitenkin ensimmäisestä esteestä (rengaseste) läpi. A-este olikin sitten Raichusta aivan ihmeellinen. Olin kuvitellut sen olevan kaikista helpoin este ja jättänyt kokonaan kokeilematta vastaavaa kotona, mutta Raichun näkökulmasta katsottuna este on tietenkin vuori jonka toiselle puolelle ei näe ja siksi hyvin epäilyttävä. Elinan antama tekoruohohuiska oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että Raichu ylitti A-esteen varovasti - juuri ennen kuin kello pärähti ja aika loppui. Raichun suoritukseen olen kyllä tyytyväinen, tekihän se kokonaiset kaksi estettä kaikista valoista, hajuista ja yleisöstä välittämättä!

Tuolla on kissa ja tuolla ja tuolla.. Ja ihminen, kaksi, neljä, kolme, seittämän.. mamma montaks noit oikein on?!! Voisko ne kaikki rapsuttaa mua, voisko? Jos mä nyt kuiteskin tuun taas täältä häkistä, olin täällä jo kokonaiset kolme minuuttia!

Aslan parka oli aika hämillään agiradalla. Se ei tainnut tietää mitä siltä odotettiin, ja kun Aslan ei ole koskaan ollut huiskalelujen tai namien perään (kotonakin se tekee temppuja ensisijaisesti huomion vuoksi), ei sen huomiota saanut kiinnitettyä leluun vaan se tuijotti ympärilleen etsien tietä pois. Aslankin hyppäsi lattialle ja kohtalaisen pitkän ajan kokeiltuani päätin että Aslan luovuttaa. Sillä erää ;) Kotona agiharjoitukset jatkuvat yhä, sillä siellä se selvästi nauttii kun saa mennä kepin perässä tai vaihtoehtoisesti käyttää päätään ja oppia pala palalta esteiden ideaa.

Mä voin ottaa kauneusunia täällä vaan, kiitos - mee ite pomppimaan agiradalle.

Häkkinaapureina meillä oli toisella puolella pieni puhelias burma (allekirjoittanut jaksaa aina ihmetellä niiden hauskaa ääntä sekä temperamenttia) ja toisella puolella Temppukissojen Fedja. Elinan kanssa pulistiinkin kissoista suuri osa päivää, suuri kiitos Elinalle seurasta!  Fedja on kyllä niin ihana, se on todellisuudessa ihan yhtä kiltti herrasmies kuin miltä se näyttää. Yleisökin piti Fedjasta, sillä se sai palkinnon saatuaan yli 15 ääntä yleisön lempparikissan äänestyksessä. 

"Ai siis tääkö on mun työ tänään? Oletko ihan varma kans?", kysyy Fedja-setä ollessaan paijattavana.

Äänestyksen voitti, ellen ihan väärin muista, tämä maine coon -pentu yli 50 äänen äänivyöryllä.  Ei saa nauraa jos olen väärässä, sillä selattuani kaikki kuvat läpi en todellakaan mene vannomaan että erottaisin maine coonin vaikkapa siperiankissasta tai norjalaisesta.. Puolipitkäkarvaisten tuntemukseni kaipaa hieman hiomista ;) Suloinen kaveri tämä oli joka tapauksessa.

Sievä iso kissa, ehken maine coon?

Esittelynäyttelyiden tarkoitus on siis kertoa kissoista ja kissaroduista kaikille kiinnostuneille. Toivottavasti muutkin oppivat uutta kuin vain minä, tällä kertaa yksi uusi korviin tarttunut tiedonmurunen oli, että maine coon on saanut nimensä  USA:n Mainen osavaltiosta ja pesukarhusta (raccoon). Kaikenkaikkiaan Kissanpäivät oli erittäin mukava tapahtuma. Kiitos siis kaikille mukanaolleille näytteilleasettajille, kissoille ja erityisesti yleisölle. Hienoa että meitä kissaihmisiä on näin paljon!

Yksityiskohta salista. Hienompaa kulissia kissanäyttelylle saa etsiä!

2 kommenttia:

Lendi kirjoitti...

No mutta Ramseshan se on voittanut yleisön puolelleen ;) Nuorisossa ilmeisesti vielä hetken kilpailee. Katsoinkin päivällä että näyttää Ramsulta ja kissiksestä luin varmistuksen ;)

Hienoa että oli kiva päivä! Minua harmittaa kun siellä teilläpäin on paljon kivoja sekä isoja tapahtumia, mutta vielä ei meidän resurssit riitä lähteä sinnepäin. Mutta kyllä vielä joku kerta me tullaan :) Tietää vaan tuota rahanmenoa.. isot pojat hoitoon, matkat, syömiset ym.

luolaleijona kirjoitti...

Kiva että pennulle löytyi nimi, se kun meni minulta ihan ohi! Aloin tosiaan jo sekoilla kuvia selatessani, että mikä kissa on mikäkin. Sentään osuin oikeaan kuvaan ;D

Kissojen kanssa matkustus on kyllä suurehko projekti. Meillä on käynyt tuuri, kun täällä suunnalla on tosiaan useita aktiivisia kissaihmisiä. Toivottavasti vielä joku kerta vähintään osutaan samaan näyttelyyn :)