keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Leikitään kissakuvastudiota, osa II

Jep. Ymmärrän kyllä täysin, miksi ihmiset käyttävät lemmikkejään ihan oikeassa valokuvastudiossa. Kuvaaminen nimittäin ei ole helppoa.

Yritin silti tänään taas itse. Ensin Aslan, kiltti ja rauhallinen poika (rauhallisuus siis meidän mittapuulla..). Aslan poseerasi aika nätisti, joskin minulla kesti aika kauan tajuta että tällä kertaa ikkunasta tulevasta luonnonvalosta oli haittaa. Kuvausrekvisiittakaan ei ollut maailman kauneinta, vai mitä sanotte tästä puolikuolleesta kasvista?




Aslanin kärsivällisesti poseeratessa sain kuitenkin pikkuhiljaa säädettyä lamput, verhot, jalustan, taustalakanan sekä jakkaran mieleisekseni. Kuvaus voi alkaa! ..ja Aslan poistuu paikalta. "Kiitti, mulle riitti." Sain Aslanista sentään yhden onnistuneen kuvan:






No, onneksi näitä on kaksi, joten voi kokeilla Raichun kanssa välillä. Raichu, tulepas tänne, otetaan pari kuvaa. Ei, ei jakkaran taakse eikä alle, vaan päälle kiitos. Raichun keskittyminen ei ole ihan aina siellä missä pitäisi. Kuvaajan oma vika, nythän oli menossa päivävillit. Haloo! Raichu suostui kuitenkin jakkaralle hetkeksi:


Raichu esittelee kameralle parhaat puolensa.


Tuijoteltuaan lintuja aikansa Raichu suvaitsi jopa tulla jakkaralle kokonaan. Tämähän vaikuttaa jo hyvältä, kohta Raichu kääntyy ympäri ja saan hienon kuvan elegantista siamilaisesta..
 

Kohta! Hmm. Mikä ihme siellä ylhäällä on niin mielenkiintoista?




Hetkinen.. tunnen tuon asennon.. Hei, eiii! Raaaaaai....



...chuuuuu!


Huonoa työtä, täytyy viimeistellä.



The devil with blue eyes.


Tällaista tällä kertaa. Yritän illalla tai huomenna uudestaan, kunhan jaksan silittää tuon ryppyisen lakanan ;)

13 kommenttia:

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Kissat ovat vauhdikkaita varsinkin valokuvattaessa. Olen joskus ajatellut, että nyt saisi kissasta kivan tilannekuvan, kissa ilmeisesti aavistaa ajatukseni ja poistuu välittömästi paikalta. :)

Lendi kirjoitti...

Ha ha haa :D Aivan ihania kuvia! Noista saisi hienon kollaasin seinälle :D "Näin meillä poserataan" ;)

Destinova kirjoitti...

Naureskelin ääneen Raichulle! :D Jotain tuollaista voisi melkein odottaakin tapahtuvan.

Nunt kirjoitti...

Pojat <3

Jenni kirjoitti...

Hih, aito kuvasarja! Todellakin jotain tuollaista voi odottaakin tapahtuvaksi. :)
Välillä kun näkee jonkun hienon kissaposeerauksen mainoskuvassa, tulee heti mieleen, että montakohan otosta tuo on vaatinut - tai kuinka paljon Photoshop-työtä, ehkä vain kissakuvat ovat manipuloitavissa, kun kissat eivät ainakaan ole?

Cutte kirjoitti...

Hehheh, pisti kyllä nauramaan tuo kuvasarja. Kertoo ehkä jonkin verran kissojen luonteistakin. Aivan loistava tuo Raichun panostus kuvaamiseen x))

Mikäs kamera teillä on muuten käytössä?

luolaleijona kirjoitti...

Jep, tämä oli kyllä 100% aito esimerkki siitä kuinka helppoa kissojen kuvaaminen on :D No, eipä sillä, eihän noille voi kuin nauraa :) Ja illalla sain vähän parempia kuvia kun mies piti kissojen huomion lelussa..öä-'ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ (<-- terveisiä Raichulta ;) )

Kissojen kanssa ei kyllä onnistumisprosentti voi olla kovin korkealla kellään, mutta on se sen arvoista =)

Cutte, meillä on Canon 1000D eli se "harrastelijajärkkäri". Näissä oli objektiivina 50mm f/1.8 II (tykkään!). Suurin osa kuvista jalustalta (ei vikat) ja ei salamaa =)

Satu kirjoitti...

Ehhehee :-D Sain päivän parhaat virnistykset tästä. Niiiiin tuttua :-D se huiskalla varustettu kuvausapulainen on meillä lähes ainoa, mikä auttaa. Muuten tulee hienoja kuvia hännistä, selistä tai nukkuvista kissoista....

Zepa kirjoitti...

:-DD Hyvinhän se meni!

Vulpes kirjoitti...

Ihan mahtava kuvasarja. :D

Mulla on ollut tänä syksynä vähän mietinnässä että josko tänä vuonna koittaisi kuvata oikein kunnon joulukorttikuvat kissoista, että voisi tutuille lähettää, mutta en ole vieläkään laittanut ajatuksesta toimeksi ja kiirekin alkaa pian tulla. Nämä kuvat vaan jotenkin vahvistaa sitä ajatusta että miten siinä meidänkin kuvaussessiossa tulisi todennäköisesti käymään...

luolaleijona kirjoitti...

Siitä huiskanheiluttajasta on kyllä iso apu :) Aslanista saatiin lopulta vaikka kuinka paljon kuvia, Raichu ei tällä kertaa ollut yhteistyöhaluinen (olisin halunnut tietynlaisen makoilukuvan, mutta nyt on tyytyminen "osaan istua nääääin korkeana" -kuviin). Hauska filmi saatiin silti aikaiseksi :)

Vulpes, vähän samaa olen miettinyt itsekin. Meidän viimevuotinen joulukortti näytti tältä: http://i287.photobucket.com/albums/ll158/shamaani87/kissat/kuva083-1.jpg elikkä Aslan simahti aikansa riehuttuaan (lue: syötyään koristeita) ja Raichu jatkoi vielä popsimista :D Hauska korttihan siitä tuli, nyt vaan alkaisi tosiaan olla kiire jos aikoo täksikin vuodeksi saada aikaiseksi.

ArualMaria kirjoitti...

Heh, hauskoja kuvaussessioita. :D Kissat, ja yleensäkään eläimet eivät ole kovin helppoja kuvattavia. Mutta onneksi aina joskus tärppää.. :)

Pirjo kirjoitti...

Haa, onpas ihania kuvia! Tämä on niin tuttua! Mutta silti olet onnistunut hyvin!

Ihania poikia. Vievät sydämen mennen tullen...<3