Voihan villikko..

Jokohan sitä nousisi ylös..

 Oikeastaan kyllä haukotuttaisi.

En haukottele! En! Pidätän!

*Yaaaawwwn*

Mitäs siinä naurat?

(Polgaralla on ollut pennusta asti viehättävä tapa pidätellä haukotusta suu supussa. Sain ilmiön, joskin lievänä, kerrankin kuvattua! )

Ylläolevasta kuvasarjasta huolimatta itämaisten kanssa ei kyllä koskaan käy elämä tylsäksi. Juuri ehdin miettiä, että Polgarassa alkaa jo rauhoittumisen merkkejä näkyä pikkuhiljaa ja meidän elämä on suorastaan omituisen rauhallista ilman pikkusähikäistä joka hyppii ja pomppii ketterästi ympäri asuntoa kuin gaselli, kun pojat keksivät uuden harrastuksen. Harrastus alkoi oikeastaan jo viikko sitten. Aslanilla on ollut tapana hyppiä ihmisten hartioiden kautta vessan kaapin päälle, mutta eräs päivä vessaan mennessäni näin kaapin päällä jo valmiiksi istuvan oikein ylpeän Aslanin. Se oli osannut hypätä sinne ihan itse. Raichu puolestaan istui vessan lattialla mäkättämässä kateellisena, kun Aslan oli keksinyt jotain mitä Raichu ei. No, ei mennyt kauaa, että myös Raichu oli kaapin päällä.

Muuten tuo kiipeily ei haittaisi, mutta en oikein luota siihen että esimerkiksi lamppu on seinässä kovin tukevasti ja kaapin päältä seuraava etappi on luonnollisesti vessan lampun päälle. Alastulo on myös hieman niin ja näin - joka ikinen (tietämäni) kerta olen pelastanut pojat kaapin päältä, kun alas on pitkä matka ja yksi sinänsä looginen reitti tulla alas on hypätä peilin huteralle lasiselle tasolle, mistä ei todellakaan seuraisi hyvää. Siirsin kaapin päällä olevan korin aivan kaapin reunalle esteeksi, ja se onneksi auttoi estämään hypyt..

..noin viikoksi. Viime yönä pojat hyppivät taas kaapin päällä ja samaa on jatkettu tänään.. Täytynee pyytää miestä kääntämään tuo asunnon viimeinenkin normaalissa asennossa oleva oven kahva, niin ei pääse Raichu avaamaan enää edes vessan ovea. Muuten huolehdin jatkuvasti, että pojat hajottavat lasitason ja siis varsinkin itsensä siinä samalla. Mielelläänhän noiden antaisi hyppiä, mutta tuo paikka kun ei ole turvallinen :/

Mamma, mut vois nostaa pois nyt..

Pojista kuvia napatessani selkäni takaa kuului ah-niin-tuttu RÄKS. Huushollin entinen ketterääkin ketterämpi vuoristogaselli on muuttunut ulkomuodoltaan enemmän toisen sorkkaeläimen - lehmän - muotoiseksi, muttei oikein itse tajua sitä. On se rauhoittunut vähän, on, mutta pyykkitelineiden päälle yritetään hyppiä silti. Välillä se jopa onnistuu, ison vatsan kanssa taitaa olla kiva makoilla hieman periksi antavan  pyykkitelineen päällä. Sattuneesta syystä pyykkitelineet eivät muuten ole kovin pitkäikäisiä tässä huushollissa, viimeksi kesällä hajotimme kaksi ja ostimme kaksi uutta joista toinen on jo vääntynyt - ehkä vielä joskus opin, etten ainakaan kuivata painavia mattoja niissä niin että nuo kissat pääsevät pomppimaan lisäpainona ;)

Roger Taborin kirjassa Ymmärrä kissaasi - 100 vinkkiä sanotaan eräällä sivulla, että "kolme viimeistä viikkoa tuleva emo lievittää kehittyvien sikiöiden aiheuttamaa painoa viettämällä paljon aikaa kyljellään". Polgaralla on jäljellä vielä yli kolme viikkoa, mutta tässäpä Polgaran taidonnäyte:

Masurapsut kelpaavat ja hurinamoottori-leipomiskone pelaa. Tältä näyttää masurapsuja saava Polgara:

Jokseenkin söpö kattimus tämä Polgarainen?