sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Aslan myös!

Täällä on höpisty iso osa viikonloppua Polgarasta ja sen tiineydestä, kun Polgaran omistaja ja kasvattaja Satu tuli perjantaina vauvamasua katsomaan. Nyt pitäisi olla kaiken kunnossa ja valmiina synnytystä varten, joten lähtölaskenta voi alkaa! Tiineyttähän on jäljellä enää muutama viikko.

Aslan on tainnut istua mukana kuuntelemassa höpötystä - Polgaran masu sitä ja Polgaran masu tätä. Koetimme tänä aamuna isännän kanssa ottaa Polgarasta 7vko -masukuvan, kun Aslan muistutti että kyllä sitä ihmisperheissäkin ruukataan puhua että ME ollaan tiineinä, haloo. (Aslanhan yritti astua Polgaraa kerran vielä sen palattua Tigerin luota, joten enpä ihmettelisi vaikka Aslan jonkinnäköisen isän roolin itselleen kehittelisi, sikäli mikäli kissoilla edes sellaista on..)

Joten saanko esittää, Polgaran JA Aslanin 7vko masukuvat:


Ps. Olen kohta jo viikon ihmetellyt, että miksei siellä vatsassa potkita ja miettinyt että jokohan siitä pitäisi kohta jo huolestua. Pienenpientä jotakin olen siellä tuntenut, mutta minun puolestani ne ovat saattaneet olla vaikka ilmavaivoja. No, eipä kokeneen kasvattajan tarvinnut perjantaina kauaa mahaa ihmetellä kun tunsi sieltä jo potkuja (ilmeisesti juuri niitä jotka olin itse tulkinnut ties miksi suolen liikahduksiksi), ja lauantaina joku pikkiriikkisistä Skazkipennuista potkaisi sitten vihdoinkin oikein kunnolla kasvattajan läsnäolon kunniaksi, ensin Sadulle ja sitten minulle. Olipas aika kivan tuntuinen pikkujalan heilahdus :)

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Aslanin tiineys ei näy vielä yhtään :-D

Anonyymi kirjoitti...

Oho, onhan tuo Aslanin masu ehkä pikkuisen pienempi kuin Polgaran. Ihan hyvä kakkonen kuitenkin! Aslan on selvästi huomannut, että pojillekin kuuluu se tasa-arvo. Onhan se nyt varsin epäreilua hössöttää vaan yhden kissan kimpussa koko ajan, kun muillakin on ihan yhtä hyvä masu. :D

Elina V. kirjoitti...

Nuo meitin lempeät jätit sopivat kyllä mainiosti lapsenvahdin hommaan. Mielenkiinnolla odotan miten Raichu teillä suhtautuu palleroihin. Meillä Ronjaa ei vieläkään kiinnosta pätkääkään. Fedja sen sijaan istuu pentuhuoneessa heti tilaisuuden tullen. Olen ihan varma että Aslan käyttäytyy samalla tavalla!

Pirjo kirjoitti...

Komeat masut on heillä, ihan mahtavaa odotusta! Kyllä Aslan varmaan on mukana ihan viimeiseen asti, vastuun kantaen, vaikka ei kyllä tällä kertaa omaansa:)