sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Reviirien rajoissa epäselvyyttä?

 Keväthuumassa laulelevat paistit ovat mielenkiintoista tarkkailtavaa.

Allekirjoittanut istui kaikessa rauhassa olohuoneessa selaamassa läpi kuvia, suunnitelmissa kirjoittaa blogimerkintä "terassikauden avajaisista", kun ulkohäkistä alkoi kuulua varsin eläimellistä ääntä: "Mouuuuuu, mouuuuuu!" Duetto oli aikamoinen ja volyymiäkin löytyi. Raichu ehti samassa silmänräpäyksessä mamman luo rollimaan että jokin on vialla ja viiletti takaisin häkkiin lisätäkseen kolmannen, sopraanoäänen mourukuoroon. 

Reviirin puolustaja.

 Urhea Raichu - ylhäältä on turvallista uhota.

Siellähän sitä oltiin napit vastakkain, Aslan ja joku irtokissa. Molemmat nenät häkin verkossa kiinni ja kamala ulvonta. Ilmeisesti kumpikaan ei vielä tehnyt muuta kuin uhitteli - Raichu lisäsi soppaan omat uhkauksensa turvallisesti yläilmoista. Vieras kissa sai nopeasti vettä niskaansa henkilökunnan toimesta - meidän poikiahan ei kiusata >:( Pojat suostuivat tulemaan sisälle vasta RC:n raksunäytepussia rapistelemalla. Tulivat onneksi kuitenkin! (Kuvat otin vasta kun ulkokissa oli kauempana, silloin kun tilanne oli päällä oli aika kiire saada kissat kauemmaksi toisistaan..)

 Vieras.

Että sellaiset terassikauden avajaiset. Aiemmin päivällä käytiin valjastelemassa, ja koska pojat viihtyivät lyhyellä valjastelureissulla niin hyvin, olin avannut ulkohäkin ikkunankin. Saapa olla tarkkana, jos tuo kyseinen ulkokissa asustelee lähistöllä.. Grr. Viimevuotinen naapurin ulkokissa sentään ei ollut noin aggressiivinen. Itse valjastelureissu tehtiin vielä villapaidat päällä. Aslanin taustalla alkaa jo nurmi vihertämään! Raichun takana taas on pieni läiskä viimeisiä lumia, vaikka se ei kuvassa näykään:


Sain myös aikaiseksi kuvata pari uutta temppuvideota. Raichu kokeili seuraa-temppua ja Aslan teki lemppariansa, "high fivea".

Tästä merkinnästä tulee taas pitkä, mutta lisätään loppuun vielä tuore pentukuva. Kuvassa siis suklaakilpikonnatäplikkäät pitkäkarvatytöt Skazki Polgara ja Skazki Poledra. Kasvattajalle jäävä tyttö muuttaa meille asustelemaan trinsessaksi kunhan on tarpeeksi iso =) Molemmat tytöt ovat aivan ihania, todella herttaisia öttimönkiäisiä, jotka tappoivat tänään yhdessä tuumin hiirihuiskalelua ja söpöilivät sylissä. Takana näkyvä poika on Belgarion.

9 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Hieno otsikko! :) Ja hurjat terassikauden avajaiset, paljon hurjemmat kuin meillä. Muurahainen ei ole mitään tunkeilijaan verrattuna.

Hui Polgara. :) Joko jännittää kovasti? Minua ainakin jännittäisi. ;) Jääkö tytön nimeksi muuten Polgara, hieno nimi kyllä, vai keksittekö itse uuden nimen?

Anonyymi kirjoitti...

Tunkeilijalla melko pörheä häntä. :D

Hienosti Raichu osaa kyllä seurata. Täällä ei toiminut tuo toinen videolinkki jostain syystä.

Suloisia pieniä tuossa viimeisessä kuvassa. Tiedättekö vielä yhtään, kumpi tytöistä teille tulee?

Elina V. kirjoitti...

Olipas teillä kevätkaupen avajaiset! Onneksi häkin verkko on hyvä suoja tosipaikan tullessa.

Meilläkin oli ensimmäisiä melkein lumettomia ulkoiluja. Nexu viihtyi pihalla 5 minuuttia, muut sai kiskoa väkisin takaisin sisälle.

Isoja karvaisia ovat jo sisko- ja velipuolet!

luolaleijona kirjoitti...

Jenni: hurjaa oli juu, viereisen parkkipaikan reunustalle kerääntyi yleisöäkin ihmettelemään ulvontaa :D

Siitä, kumpi tytöistä meille tulee, ei ole vielä ihan 100% varmuutta. Polgara-nimestä pidän itse todella paljon, Eddingsiä lukeneet tietänevät miksi ;) Poledrakin on tosin hieno nimi.

Elina: siinä ulinatilanteessa tuntui vaan että ei se verkko auta mitään, kun olisi siitä helposti tassu mahtunut läpi ja pöljät Aslan ja vieras seisoivat niin lähellä toisiaan. Päässä liikkui lähinnä "ulkokissa, hyi, pöpöjä, äkkiä kauas se Aslanista!".. siksi puoli lasillista vettä vieraan niskaan, mutta aika inhottava tilanne oli. Pitäisiköhän rakentaa tuplamuurit häkin ympärille :D

Suklaatäplävaavit on tosiaan jo isoja pieniä <3

luolaleijona kirjoitti...

Koetin korjata linkin Aslanin temppuvideoon, toivottavasti nyt toimii!

Sirpa kirjoitti...

Kaikilla hännät pörheinä, hyvä että säästyttiin osumilta! Minä olen aika arka vieraiden kissojen suhteen, kun Kollon kanssa ulkoillaan ja koko ajan olen tarkkailemassa, ettei puskan takaa ilmesty ketään. Osumia itseen tai kissaan ei olisi kiva saada. :( Kerran tuli lähivaaratilanne, kun vieras kissa yllätti nurkan takaa. Sain napattua murisevan Kollon syliini (hyvä, ettei Kollo käynyt minuun kiinni) ja lähdin kiitämään paikalta. Vieras kissa juoksi meidän perässä reviirinsä rajalle - hääti pois alueelta.

Nunt kirjoitti...

Onpas pojilla pörheät pulloharjat :D

Lendi kirjoitti...

Meilläkin oli eilen, oikein ensimmäisenä KUNNON kevätpäivänä irtokissa näköetäisyydellä. Mörri oli aivan tappoilmeellä partsilla. Varmaan poikien tuoksut ajautui irtolaisen nokkaan kun lähti hetken päästä matkoihinsa.

Vulpes kirjoitti...

Meillä käy myös joskus Wallun ulkotarhan takana naapuruston ulkokissat uhittelemassa verkon takana. Ja Walluhan tuosta tietty menee ihan sekaisin kun joku tunkeilija kehtaa tulle sen reviirille. Selvästi ottaa päähän kun ei pääse tunkeilijaan käsiksi, Wallu kun on vähän sellainen että heti oltaisiin tappelemassa kun joku toinen kissa (tai koira) tulee vastaan... Ja se meteli on myös aika kauhea mitä kissoista lähtee kun toisillee verkon läpi uhittelee...