tiistai 13. huhtikuuta 2010

Aslan, the Folk Metal Cat.

Aslan on taas viimeaikoina ollut hieman läheisyyshakuisella tuulella. Aamupäivisin ennen iltaluennoille lähtöä on kuunneltu Aslanin kanssa kahdestaan musiikkia: Aslan tulee hyvien biisien aikana napottamaan tietokonepöydälle kaiuttimen viereen otsa vasten ihmisen otsaa. Se on vähän hassu hevimetallikissa, ollut sellainen jo pennusta asti. Isännän kanssa ne yleensä kuuntelevat musiikkia, mutta nyt pari päivää sitä on harrastettu minunkin kanssani. Tässä yksi Aslanin eilinen lemppari, 10 pistettä ja papukaijamerkki sille joka keksii mikä biisissä oli nyt niin erityisen mielenkiintoista ;)


Metallikissan lisäksi Aslan on myös unihiekkakissa. Olen ehkä ennenkin maininnut, kuinka Aslanilla on unettava vaikutus.. No, tänäänkin lueskelin tenttikirjaa sängyllä ja olin juuri lähdössä kouluun, kun Aslan hyppäsi viereen. Heräsin siitä puolitoista tuntia myöhemmin, näin: 


Onneksi olin suunnitellut mennä koulun kirjastoon pariksi tunniksi ennen luentoa, muuten olisi harmittanut nuo päiväunet. Nyt ei harmittanut tippaakaan, Aslu on ihana unikaveri!

Iltaluentojen vuoksi ei uni ole meinannut tulla iltaisin ollenkaan. Eilenkin leikitin sitten kissoja sängyssä, vieressä nukkuvan miehen iloksi ;) Raichu leikki ensin huiskanraadolla, mutta Aslan innostui vasta kun olin laittamassa huiskaa jo pois ja käänsin kepin siihen päin. Oli pakko napata kuva siitäkin tilanteesta, leikityyli se on tämäkin! 

Hurrrrja saalistaja.

Osa onkin ehkä jo lukenut Skazki-kissalan blogista, että meille tuleva tyttö siis vaihtui. Meille oli alunperin tulossa tummempi tytöistä, josta olen tuolla aiemmin jo hieman kertonut. Se on siskoaan piirun verran lupaavamman näköinen ja aivan valtavan hurmaava luonne, selvästi ihmisorientoitunut herttainen pieni söpöläinen, joka on kiinnostunut ihmisistä ja tykkää rapsutuksista ja huomiosta. Sille ilmaantui kuitenkin pienenpieni häntämutka, jota ei näy mutta huolellisella kokeilemisella sen tuntee. Koska kissanäyttelyissä avoimessa luokassa eli leikkaamattomana häntämutka on haitaksi, päädyimme kasvattajan kanssa siihen että meille tulee kuitenkin tytöistä vaaleampi. Tytöt ovat onneksi olleet hyvin tasaisia tähän asti, joten vaaleampi sisko ei ole huono valinta hänkään. Nyt lähellä luovutusikää molemmista alkaa löytyä omat hyvät puolensa. 

Päätös ei ollut todellakaan helppo, koska tummempi tyttö oli ehtinyt kietoa meidät jo tassunsa ympärille. Se on hurjan rakastettava pieni itämaisneiti suurella luonteella. Toivottavasti se löytää hienon kodin, jossa se saa paaaaaljon rapsutuksia!

Koska nimi 'Polgara' oli minulla mielessä meille tulevalle tytölle jo sen syntymän aikoihin, tyttöjen nimet vaihdettiin nyt toisinpäin. Eli vaaleampi tyttö onkin Polgara ja tummempi Poledra, toivottavasti tämä ei sekoita ihan hirveästi vanhoja kuvia selaavia. En malta olla laittamatta tähän vielä tytöistä muutamaa lisäkuvaa, sekä vanhoja että uusia. Nimet ovat näissä sitten oikein päin.

Polgara, 2vko

Poledra, 2vko

Polgara 4,5vko

Poledra 4,5vko

Koko pentue melkein 7 vko

Poledra 11vko, päiväunilla huiskaleikin jälkeen

Polgara 11vko, sisarusten pesu menossa

Tarvitseeko edes sanoa, että täällä podetaan jo ihan valtavaa pentukuumetta ja että aika ei tunnu kuluvan millään? ;) Polgaralle on jo ostettu oma hammasharja samaan kuppiin poikien harjojen kanssa, mutta muita pentuostoksia ei oikein pääse tekemään kun kaapit on täynnä kissanleluja ja pentuvaljaitakin löytyy ihan kaksin kappalein. Poikien aikaan pennunodotusta pystyi lievittämään edes shoppailulla ;D

7 kommenttia:

Harmaa kirjoitti...

Ai teitä innostaa tommonen muzak? Ihminen testasi meille - zero points, ei paljo tanssijalka vipattanu. MUTTA eilen mä kuulin radiosta tämmösen biisin http://www.youtube.com/watch?v=-Gvh74PGXCA IHAN PARAS! Menin oikee radion viereen. Siinä tulee aina semmonen 'plop', musta se oli noin ehkä jännintä ikinä!
Plop! Plop!

luolaleijona kirjoitti...

Heh, Aslania ainakin ;) No joo, eihän tuosta voi olla tykkäämättä. Itsellä nuo gaelinkieliset biisit on vielä totuttelussa, helpommin uppoaa nuo englanninkieliset kuten esim. tämä: http://www.youtube.com/watch?v=iijKLHCQw5o&feature=fvw mutta Aslan ei taida välittää siitä millä kielellä lauletaan :D (Genre muuten uppoaa kyllä hyvin koko klaaniin, pääasiassa meillä tuollaista vähän raskaampaa kuuluu.)

Plop -biisi kiinnosti Raichua pikkaisen, mutta taisi Harmaalla olla siihen paljon parempi reaktio teidän blogista päätellen :D

luolaleijona kirjoitti...

Hihii ja tänään meillä on Aslanin kanssa näemmä Verjnuarmupäivä (vähän tutumpaa, kielenä kunnon savvoo). Yksi napittaa tuossa vieressä niin söpönä ja kopsauttaa aina välillä otsallaan <3

Jenni kirjoitti...

Meillä taas ei kuunnella musaa ollenkaan. Yritin lomalla kuunnella, mutta aina joku hyppäsi mankan päälle ja avasi cd-soittimen kannen. Miksi kuunnella musiikkia, kun voi kuunnella kaunista kissanhuutoa? ;)

Elina V. kirjoitti...

Meillä tuo biisi sai lähinnä neitikissojen korvat luimuun. No joo, myönnetään, että kaiuttimet olivat ehkä turhan kovalla. Sen sijaan klassiseen ja jazziin ovat saaneet tottua. Sitä vastaan ei mukista...

Lendi kirjoitti...

Ei meillä kukaan ymmärrä musiikin päälle mitään :D Juntteja ;)
Mutta hei, onneksi voi aina ostella ja tutkia penturuokia! Endit hyvin syynätä tuoteselosteet läpi :)

luolaleijona kirjoitti...

Jenni: meidän eteisen "mankka" on enimmäkseen kissojen kiipeilypuun jatkeena :D Siinäkin on sellainen painamalla aukeava cd-kotelo, pelottaa joskus hieman levyjen puolesta ;)

Elina: osa hevistä on itseasiassa aika lähellä klassista - kyllä siihen korva tottuu kun pikkuhiljaa aloittaa 0=) Varmaan kissoillakin jos minullakin :D (Tiettyyn ikään asti se klassinen oli tosiaan tutumpaa huilunsoiton ja kuorossa laulamisen puolesta.) Myönnän ensimmäisenä että minut on ihan kylmäverisesti käännytetty ja aivopesty pikkuhiljaa erinäisten ihmisten toimesta :D

Lendi: hyvä pointti! "Valitettavasti" meille on jo matkalla iiiiso satsi pentumuonaa ;D Täytyy myöntää että tilailin aikalailla samaa mitä pojatkin aikoinaan söivät ja mitä kasvattaja on syöttänyt, joten ei tullut tällä kertaa sisältöjä syynättyä. Mutta senhän voisi tehdä sitten kun ne purkit tulevat? =)