Rohkea, röyhkeä röhkijä.

Aslan on aika hitaasti kehittyvä mies, sekä fyysisesti että henkisesti. Se rotevoituu pikkuhiljaa (no mitään varsinaisesti rotevaa siitä ei varmasti koskaan tule) ja saa enemmän pokkaa. Tietyllä tavalla rohkea ja seurallinen se on ollut aina, mutta tämän talven mittaan sitä toivomaamme arkielämän röyhkeyttä on tullut lisää ihan silmissä.

Eniten tämä näkyy ehkä leikkimisessä. Aslanhan on aina leikkinyt itsekseen hiirillään, mutta huiskiin se on koskenut vain eri huoneessa kuin Raichu on. Tätä voi nimittää itsesuojeluvaistoksikin, sillä kun Raichu näkee huiskan, saa tosiaan varoa jokainen risu ja männynkäpy ettei jää alle. Aslan-parka on ollut liian monta kertaa väärässä paikassa väärään aikaan kun Raichu on loikannut - no, vähän sinnepäin missä huiska on.

Nyt talven mittaan Aslan on kuitenkin ottanut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän osaa  yleisiin huiskaleikkeihinkin, niin, että molemmat kissat ovat samassa huoneessa. Tänään pojat leikkivät jo todella hienosti yhdessä! Huiska oli ehkä Aslanilla 40% ja Raichulla 60% ajasta. Se on jo aika hyvin! Aslan ei vieläkään sinkoile pitkin ilmoja ja kuviteltuja pilviä lelun perässä, mutta nappaa jos se tulee lähelle ja juoksee kyllä perässä.  Ja ur ur urisee! Ja Raichu antaa Aslanin juosta vuorollaan.

Ur!

 Sohva on ottanut damagea lähinnä Raichun loikista..ponnistaa voi mistä vain!

Nappasin!

Mahdollisia epäilyksiä siitä, miksi Aslan on vihdoin alkanut leikkimään huiskilla Raichunkin läheisyydessä minulla on muutama. Luulen, että naksutinkoulutus on osaltaan parantanut Aslanin ja minun keskinäistä suhdetta, sillä sen avulla Aslanilla ja minulla on joka päivä  kahdenkeskinen hetki, jota Raichu ei voi tulla "häiritsemään" - Raichu on pienestä asti ollut mammanpoika ja yrittänyt omia minua itselleen. Nyt Aslanilla on siis omat juttunsa myös minun kanssani, mikä tekee sille varmasti hyvää. Toiseksi, ehkä talven mittainen lintupaistien bongailu on alkanut ärsyttää sen verran että pitää ainakin teurastaa pari linnun tavoin käyttäytyvää huiskaa kun ei niitä paisteja saa kiinni! Siinä ei yksi lentävä kanalintu enää paina.

Onneksi Aslan on säilyttänyt oman symppisluonteensa muuten ja on ihan oma itsensä vaikka pokkaa onkin tullut lisää! Taas tänäänkin illalla se oli silmät ristissä unisena meitä vastassa ovella ja kehräys ja puolen tunnin röhkipuskusessio alkoi heti kun se näki meidät. Kun Aslan on onnellinen (mitä se on hyvin pienistä asioista monia kertoja päivässä), se todellakin on  o n n e l l i n e n.

Ps. tässä vähän lisää vanhoja leikkikuvia tuon kanalintukuvan lisäksi. Näissä kesällä otetuissa kuvissakin pojat olivat samassa huoneessa molemmat, mutta ero onkin lähinnä siinä että Aslan myös jahtaa leluja puremisen lisäksi eikä välitä niin siitä onko Raichu hyppäämässä lelun päälle vai ei. 

Kuva1

Kuva2

Kuva3

Kuva4

Kuva5