sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Historian havinaa

Monissa kulttuureissa, yleisimpänä esimerkkinä muinaisessa Egyptissä, kissoja on palvottu jumalina tai vähintäänkin linkkeinä jumaliin. Kissat eivät ole koskaan unohtaneet tätä. Jokaisella kissanomistajalla lienee satoja esimerkkejä siitä, kuinka oma lemmikki yllättää aina välillä näyttämällä niin omanarvontuntoiselta ja ylpeältä. (Ja minuutin päästä se saattaakin taas hurista sylissä leipoen kuin mikäkin vauva tai vaikka jahdata omaa häntäänsä.)

Kissoilla on siis kieltämättä kiehtova historia. Klikkailin tässä eräänä päivänä Aslanin ja Raichun esi-isien sukutauluja Pawpedsissä aina taaksepäin ja taaksepäin niin pitkälle kuin pääsin. Sukutaulun juurilta löytyi sellaisia legendaarisia siamilaisia kuin Tiam O'Shian ja Champion Wankee (kelläpä itämaisella kissalla ei löytyisi?). Toisaalta esi-isiä oli nimetty niinkin kekseliäästi kuin Import I ja Import II. Kahdesta ensin mainitusta löytyi jopa kuviakin - tai oikeastaan vasta Tiam O'Shian IV:stä (kylläpäs ihmisillä on tosiaan ollut hyvä mielikuvitus 120 vuotta sitten ;) ). Vaikka samat kuvat tuntuu löytyvän monen ulkomaalaisen kasvattajan omilta sivuilta ja copyrightkin lienee vanhentunut, en taida kehdata linkittää kuvaa tähän suoraan. Tiam O'Shian IV:n kuva löytyy esimerkiksi tältä sivulta ja Champion Wankee täältä.


Tiam O'Shianin hyvin kaukainen jälkeläinen Raichu.


Siamilaisista on olemassa lukuisia legendoja. Erään tarinan mukaan nämä naamiokissat olivat ylimystön yksityisoikeutta ja omistajansa kuoltua yksi kissoista valittiin temppeliin palvottavaksi. Temppelikissalla oli taianomaisia voimia ja omistajan henki pystyi vaikuttamaan sen kautta. Kissat makoilivat luksustyynyillä ja söivät parhaita ruokia. Siamilaisten perinteisten vikojen - häntämutkien ja kierosilmäisyyden, jotka olivat ennen yleisempiä kuin nykyään - takaa löytyy myös tarinoita. Yhden mukaan Siamin kuninkaallinen prinsessa käytti kissansa häntää sormustelineenä kylpyjen aikana. Häntämutka esti sormusta putoamasta ja hukkumasta. Toinen tarina kertoo Chula-nimisestä naaraasta, jonka tehtävänä oli vartioida Buddhan kultaista patsasta Tien-uroksen kanssa. Tien saattoi Chulan tiineeksi ja lähti etsimään pappia temppelistä huolehtimaan. Chula otti vartiointitehtävän vakavasti eikä irroittanut silmiään patsaasta koko aikana. Se jopa kietoi pitkän häntänsä patsaan jalan ympärille. Kun Tien vihdoin palasi papin kanssa, Chula synnytti lapsensa - joista jokaiseen oli periytynyt äitinsä pitkän vartiointitehtävän aikana omaksumat piirteet, kierosilmäisyys ja mutkainen häntä.


Raichun mielestä elämää ei kannata ottaa liian vakavasti.


Toisenlainen kissatarina löytyy jo paljon lähempää eikä liity siamilaisiin. Lapsena minulla oli "leikattu kollikissa" Viiru, jonka isän oletettiin olevan naapuriperheen jättiläismäinen kolli Musti (jos muistan nimen oikein).  Sen esi-isä taas oli ollut mummini kissa joskus hyvin kauan sitten, se oli kuulemma ollut hyvin suuri musta kolli, oikein kissojen kissa joka toi kotiin joskus kokonaisia jäniksiä. Tälle kissalle kävi kylläkin mummini kertoman tarinan mukaan huonosti - kuten ulkokissoille usein käykin - ja se osui joskus kylän juoppomiehen pyssyn eteen. Viiru taas on vieläkin elossa (se on jo hyvin vanha), se oli minulla vain vuoden ajan  lapsena kunnes siitä tuli mummini kissa kun muutimme ulkomaille. Mummun kissaksi se jäikin, ja Viirukin on iso musta uros joskin valkeilla merkeillä. Mummini on pitänyt sen ulkokissana näihin päiviin asti ja Viirukin on saanut kuulemma jäniksenpaistin tassuihinsa. Sama veri on siis kulkenut saman pikkukylän kissoissa varmastikin 60-luvulta asti. [Tähän paikkaan on hyvä mainita etten hyväksy ulkokissojen pitoa, mutta toisia ihmisiä ei voi pakottaa vaan jokainen tekee kuitenkin oman päätöksensä kuinka kissansa pitää..]

Kissatarinat ovat kiehtovia. Jokaisessa kissassamme on varmasti esi-isiensä piirteitä. Tiedätkö sinä oman kissasi historiasta tarinoita tai legendoja? Jos tiedät, ota haaste vastaan ja kerro tarina kissasi esi-isästä (tai vaikka vanhemmasta) ja kerro siitä kommentissa niin linkitän kissatarinasi tähän postaukseen.

Siam-legendat on vapaasti käännetty tarinoista, jotka löydät mm. tältä, tältä ja tältä sivulta.

8 kommenttia:

Lendi kirjoitti...

Ihania tarinoita <3 Siamilaisethan on oikein kuuluisia palvonnan kohteina olemisesta ;) Itämaisissa yleensäkin kiteytyy hienosti kissan koko olemus myös ulkoisesti. Ihania otuksia <3

Sirpa kirjoitti...

Vanha kissani oli syntynyt Vihdissä. Sillä kyläkulmalla ei asunut kuin yksi kollikissa ja hieman oman kissani syntymän jälkeen syntyi lähitaloon suunnilleen samakuvioinen, mutta vaaleampi poikakissa - taisi olla kissani velipuoli, sillä oletettavasti niillä oli sama isä. Santtu ei pitänyt muista kissoista, mutta velipuoltaan se sieti. :)

luolaleijona kirjoitti...

Lendi: niinhän se taitaa olla että siamilaiset ovat yksi tyyppiesimerkki palvotuista kissoista :) Sitä, kiteytyykö niissä kissan olemuksen ydin, en ihan välttämättä allekirjoita - välillä nämä itämaiset ovat niin koiramaisia ;) Mutta aivan hurjan ihania kylläkin.

Sirpa, kiva tarina :) Ehkä velipuolet olivat jotenkin samanhenkisiä kun tulivat toimeen keskenään?

Ps, lisäsin tekstiin lainausmerkit "leikatun kollikissan" ympärille kun termi alkoi häiritsemään itseäni pikkaisen.

Elina V. kirjoitti...

Kyllä ovat siamilaiset hurjasti kehittyneet ulkonäöllisesti noista kuvista. Olipa mielenkiintoista luettavaa, kiitos :)

ps. löyhästi aiheeseen liittyen kommentoin synttäripäivityksessäni

Lendi kirjoitti...

Minusta juurikin siamilaiset (ja itämaiset) on erityisen kissamaisia ulkonäöllisesti. Tosiaan en luonteesta tiedä, kun en ole koskaan siamilaista omistanut. Mutta ihanan sulavia elekieleltä ja se ruumiinrakenne näkyy niin selkeästi.. ja ja.. IHANIA! Coonit ja itämaiset... hmmmm....

luolaleijona kirjoitti...

Lendi: Elekielen siamilaiset (kaikki neloset) kyllä osaavat niin hyvin, että tänäänkin pariin otteeseen olen vain katsellut noita kahta ihmeissäni ja miettinyt että ne ilmaisevat itseään paremmin kuin ihmiset <3 Ja eleganttejakin ne osaavat olla, kun katsovat sen sopivaksi. (Ps. ja luonne on superia, sekin on extreme-kaikkea ;) Extreme rakastava, extreme energinen, extreme älykäs, extreme hölmö ja niin edespäin..)

On minun sanottava että nelosissa kieytyy minun mielestäni kissojen ehdottomasti parhaat puolet, niin monipuolisia extremetyyppejä kuin ne ovatkin ;) Minulle sana 'kissa' kiteytyy henk. koht. kuitenkin maatiaisessa.

Tuo mies on muuten sanonut, että jos meille joskus jostain syystä tulisi joku muu kissa kuin nelonen niin se olisi sitten Cooni :D On ne kyllä komeita kissoja, joskin minä taidan olla jo nelosten omistama ;)

Elina V: Ovat kyllä esi-isät kovin eri näköisiä kuin nämä meidän tämän päivän lepakkokorvat. Luin itseasiassa joltain sivulta, että briteissä yms. kasvatettaisiin vieläkin noita "old style" -siamilaisia, eli siis puhdasrotuisia (lo-rekisterissä??) mutta ilman jalostusta wedge-suuntaan. En sen kummemmin lukenut, mutta hassua jos saman rodun sisälläkin on vielä niin paljon variaatiota :)

Elina kirjoitti...

Wautsi! Millä asetuksilla noi kuvat on otettu? Todella nättejä! Haluu kans!

luolaleijona kirjoitti...

En melkein kehtaa paljastaa :D Siis nämä on oikeasti värillisiä, otettu jopa muotokuva"filmillä" (jolla en yleensä kuvaa kumpaakaan kissoista kun värit menee ihan väärin) ja muokattu vain seepiaksi picasan editorilla. Tosin taisin muokata sitä raw-versiota joten sillä ei ole tietty väliä mikä asetus kamerassa oli :)

Pitäisikin ottaa välillä ihan oikeita mustavalkokuvia, ne on ihania :)