lauantai 20. marraskuuta 2010

Sotkuisia kissoja ja puhtaita kissoja

Tänään oli taas siivouspäivä. Ihmeen paljon pölyä ja sotkua sitä kaksi ihmistä ja kolme kissaa saakin viikossa aikaan pienessä asunnossa. Raichun astman vuoksi ei siivouspäivistä voi tinkiä, mutta täytyy sanoa että en kyllä pistä pahitteeksi ;) Onpahan hyvä tekosyy siivota. 

Niin, sitä sotkua. Esimerkiksi keskiviikkona meillä piti olla ruokana spaghettia ja jauhelihakastiketta. Kastike oltiin tehty jo tiistaina jääkaappiin ja spaghettipussi oli keittiön tasolla odottamassa. No, keskiviikkoaamuna näky oli tällainen:



Ei saa mennä syttelemään ketään ilman todisteita, mutta sanotaan että kaksi rakastaa pastaa ja kaksi hyppelee pöydälle kun ihmiset eivät näe, joten olisi helppo syyttää sitä johon pätee 2/2 ;)



Asunnon lisäksi pesimme kaksi kissaa. Pakko tunnustaa etten ole ennen kissaa pessyt (paitsi Pikku-Tassun pentuna kirppushampoolla ja näitä kissoja osittain jos jokin ruumiinosa on ollut likainen, häntä tai tassut tai takamus tms.), joten koko operaatio tuntui a) jännittävältä ja b) turhalta. Pesun saivat siis Raichu ja Polgara - Raichu siksi että kastraattiudestaan huolimatta se on ollut välillä hieman rasvainen, ja Polgara siksi että halusin nähdä mitä pesu tekee pitkäkarvan turkille, ja olisiko se kenties hyväksi näyttelyitä varten. Polgarahan on menossa viikon päästä lauantaina Turokiin ensimmäistä kertaa aikuisten luokkiin - se ehtii juuri ja juuri torstaina täyttää vaadittavat 10kk! 

 Konkkaronkka torstaina eli turkit ennen pesua, tosin päiväunilta heränneinä.

Täytyy tunnustaa että Raichulle pesu teki hyvää. Sillä on aina ollut ihana silkkinen turkki, josta se on saanut näyttelyissäkin kehuja. Silkkisyys ei lähtenyt pois niinkuin pelkäsin vaikka pehmeys ehkä piirun verran vähenikin, mutta eiköhän se takaisin tule :) Nyt turkki on tasaisemman näköinen kuin ennen pesua. Mutta ihan yhtä likaisenruskea se on kuin ennenkin ;D

 
Raichu tänään illalla.

Polgaran turkki ei ainakaan pesuiltana ole yhtään parempi kuin ennen pesua, ehkä piirun verran vähemmän vartalonmyötäinen, mutta ei se sentään mikään sähköpallokaan ole :D Eiköhän tuo tuosta viikossa laskeudu ja tulipahan tämäkin kokeiltua :) Itse pesu ei ollut läheskään niin traumaattinen kokemus kissoille kuin olisin luullut ja ne kuivuivatkin nopeasti, joten siinä on taas muutama ennakkoluulo karistettu. Toisaalta ei tuosta niin ihmeellisiä hyötyjä ollut että jaksaisin alkaa kissaa pesemään ennen joka näyttelyä.

Polgara pesun jälkeen.

Jos joku kissanpesusta tajuava lueskelee tätä blogia niin saa mielellään kommentoida, näyttääkö pesusta olleen hyötyä :) Minä kun olen noissa turkinpesuasioissa ihan ummikko, kumisukalla tai vauvaharjalla harjaillaan joskus mutta siinä meidän tähänastinen turkinhoito. Pesuaine oli Vitacoat cat & kitten shampoo, valitsin sen kun lupasi olla PH-neutraali ja kuulosti muutenkin turvalliselta ja miedolta.

 

Eniten kauratyynyillä lämmitettyä kuivattelupaikkaa arvosti se kissa jota ei pesty. No, kyllä Polgarakin onneksi tuossa lämmitteli, sekä Aslanin vieressä että yksinäänkin ja Raichukin hetken :)

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sunday Times

Sunnuntaisin on mukava lukea lehteä. Meillä se on tosin helpommin sanottu kuin tehty.. Lehden luku on nimittäin myös Raichun lempiharrastuksia. Mitenkäs muissa kissaperheissä sujuu lehden luku?

 Pitää puskea kaikkea mihin yltää kun on kivaa!

Puskeminen + peppurapsutus = kuperkeikka. Raichun tavaramerkki pennusta asti. Näitä tehdään aina monta peräkkäin.

 Lisää!

 Ja jos vielä uudestaan!

Lattialla oleva kahiseva lehti saa tietenkin kissoissa aikaan pientä villiintymistä. Viimeistään siinä vaiheessa on ihmisten viisainta luopua yrityksestä, kun joku kissoista kaivautuu lehden alle ja toinen tuijottaa vieressä.. 


 Aslan on erotuomarina.

Kuvissakin vilahtaneen ilmankostuttimen käyttöönoton vuoksi ruokajärjestelyjä vaihdettiin taas. Kolme kissaa voi näköjään ruokailla vierekkäinkin, ainakin jos tarjolla on tarpeeksi hyvää ruokaa!



Ruoan jälkeen pestään naama..

 
..ja mennään venytellen päiväunille.